Hyppää sisältöön
Tiedote

Ajankohtaista koronarokotuksista

Julkaistu 20.1.2021 14:23

Sosiaali- ja terveysministeriön linjauksen mukaan koronavirusrokotteita hankitaan Suomessa koko väestölle. Koska rokotteita saadaan Suomeen aluksi vain rajoitetusti, tarjotaan niitä vain tietyille kohderyhmille.

Missä järjestyksessä rokotetaan?

Valtioneuvosto on päättänyt Suomen rokotusjärjestyksestä 22.12.2020 antamallaan asetuksella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tehnyt rokotusjärjestyksestä tarkemman suosituksen. Sen mukaan rokotteita tarjotaan eri väestöryhmille seuraavassa järjestyksessä:

  1. Koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat
    – Teho-osastojen henkilökunta
    – Todettuja tai epäiltyjä koronapotilaita hoitavien vuodeosastojen ja päivystysosastojen sekä ensihoidon henkilökunta
    – Todettuja tai epäiltyjä koronapotilaita hoitavien infektiovastaanottojen henkilökunta, koronanäytteenottojen henkilökunta ja koronavirusdiagnostiikkaa tekevä laboratoriohenkilökunta
    – Iäkkäiden sosiaalihuollon asumispalvelujen ja laitoshoidon tehostetun palvelun toimintayksikköjen eli ympärivuorokautisen hoivan henkilökunta ja asukkaat
    – Kriittinen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö rajatusti, esimerkiksi elinsiirtoyksikköjen henkilökunta.
  2. Ikääntyneet ja henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia
    – 80-vuotiaat ja sitä vanhemmat, mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat
    – 75–79-vuotiaat, mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat
    – 70–74-vuotiaat, mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat.
    – Alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus. Vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavia sairauksia ovat esimerkiksi krooninen vaikea munuaissairaus, vaikea elimistön vastustuskykyä heikentävä tila (elinsiirto, akuutti syöpähoito) ja vaikea krooninen keuhkosairaus.
    – Alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus. Vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti ja kirroottinen maksasairaus.
    Perussairauksista kärsivien rokotusjärjestykseen vaikuttaa se, miten rokote tehoaa näissä ryhmissä.
    Kun saatavilla on lisää tietoa uusista koronarokotteista, niiden myyntiluvista ja maahan saapumisesta, lääketieteellisten riskiryhmien rokotuksia koskevaa arviointia jatketaan. Samalla listausta voidaan tarkentaa niin, että perussairauksia sairastavat jaetaan useampaan ryhmään riskin suuruuden perusteella.
  3. Muu väestö
    Koronavirusrokotteita tarjotaan koko väestölle, kun niitä on riittävästi saatavilla. Lasten rokottaminen tulee ajankohtaiseksi vasta lapsia koskevien rokote- ja vaikuttavuustutkimusten valmistuttua.

Milloin rokotetaan?

Salossa koronarokotukset aloitettiin 7.1. THL:n rokotusjärjestyksen mukaisesti. Salossa tämä tarkoittaa rokotusten aloittamista seuraavista ryhmistä:

  • terveyskeskussairaalan koronapotilaita hoitavan osaston henkilökunta
  • päivystyksen henkilökunta
  • infektiovastaanoton henkilökunta
  • ympärivuorokautisen hoivan asukkaat ja henkilökunta (vanhuspalvelut, kehitysvammahuolto)
  • kotihoidon henkilökunta
  • terveyskeskussairaalan osastojen henkilökunta
  • muun sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan rokotusjärjestystä ei ole vielä ohjeistettu tarkemmin.

Muiden ryhmien osalta aikataulua ei voida vielä ilmoittaa. Heti kun aikataulut ovat tiedossa, niistä kerrotaan kaupungin verkkosivuilla (www.salo.fi), kaupunkitiedotteessa, kaupungin sosiaalisen median kanavissa ja paikallislehdissä.

Rokotukseen ei tule erillistä kutsua, vaan rokotusaika varataan joko puhelimitse tai verkossa. Ohjeet ajanvaraukseen kerrotaan rokotusaikatauluilmoitusten yhteydessä.

Missä rokotetaan?

Toistaiseksi kaikki rokotukset annetaan ns. Saktan tiloissa (entinen sairaanhoito-oppilaslaitos) osoitteessa Karjalankatu 2 – 4, 24130 Salo.