Hyppää sisältöön
Tiedote

Anna lapselle ja nuorelle turvallinen joulu

Julkaistu 16.12.2022 10:36, Päivitetty 16.12.2022 10:43

Valtakunnallinen Anna lapselle raitis joulu -kampanja kannustaa aikuisväestöä päihdehaitoista vapaan, turvallisen ja terveellisen juhlatunnelman takaamiseen lapsille. Parhaimmillaan vanhemmat saavat turvata lapselleen kokonaan päihdehaitoista vapaan elämän.

Pikkujouluista alkavana juhlakautena moni juo alkoholia enemmän kuin muulloin, mikä näkyy mm. hälytystehtävien ja päivystyskäyntien kasvuna. Kuka tahansa voi humaltuneena aiheuttaa vaaratilanteita tai teloa itseään. Alkoholin välittömiin vaikutuksiin kuuluu motoriikan ja tasapainon heikentyminen sekä harkintakyvyn aleneminen. Siksi humalassa riski tapaturmiin, onnettomuuksiin ja järjestyshäiriöihin kasvaa.

Erityisen tärkeää on antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle turvallinen joulu. Kotonaan lasten tulee saada tukea ja kannustusta sekä arjessa että juhlassa. Juhla-ajat ovat erityisen tärkeitä arjen ahkeroinnista toipumiseksi ja palautumiseksi.

Lapsen eri kehitysvaiheissa korostuu vanhempien ja koko aikuisväestön vastuu huolehtia lasten hyvinvoinnista ja tarpeista. Aikuisten on tärkeä muistaa, että erilaiset elämänmuutokset ovat useimmiten lapsille paljon suurempia kuin heidän vanhemmilleen. Siksi niistä keskusteleminen ja lasten turvallisuuden tunteen vahvistaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä erityisesti uusien ja yllättävien tilanteiden keskellä.

Kasvatusvastuussa olevien on varmistettava, etteivät lapset jää yksin esimerkiksi vanhempien päihteidenkäytön tai välinpitämättömyyden vuoksi. Päihteet vievät helposti huomion hoivalta ja lasten tarpeilta. Ne vaikeuttavat jo varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyksen kehittymistä lapsen ja vanhemman välillä. Pahimmillaan päihteidenkäyttö johtaa fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan, mikä aiheuttaa vakavaa haittaa lapsen kehitykselle ja lisää riskiä lapsen myöhempään väkivaltaiseen ja itsetuhoiseen käyttäytymiseen.

Vinkkejä turvalliseen joulunviettoon:
• glögin voi nauttia terästämättömänä ja oluen mietona
• ruuan kanssa riittää lasillinen viiniä ja jälkiruokajuomana pieni annos alkoholia
• juhlia voi ja saa myös ilman alkoholia ja erityisesti jos juhlia on useita, näin on hyvä tehdä

Tänä vuonna Anna lapselle raitis joulu -kampanjassa on mukana Raittiuden Ystävät ry:n kanssa useita valtakunnallisia järjestöjä, joita ovat mm. Pelastakaa Lapset ry, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Sininauhaliitto ry ja Yle. Lisätietoja: www.annalapselleraitisjoulu.fi
Jos oma tai läheisen päihteiden käyttö mietityttää, voit hakea apua Salon kaupungin terveyspalveluista esim. omalta terveysasemalta, neuvolasta tai aikuisvastaanotosta sekä A-klinikalta.

Mielenterveys ja Päihdepalvelut Salo

A-Klinikka Salo

Maksuttomasta Päihdeneuvonnan numerosta 0800 900 45 saa apua päihdetyön ammattilaisilta ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Soittaminen on anonyymia ja luottamuksellista.

Ehkäisevän päihdetyön toteuttaminen jatkuu hyvinvointialueuudistuksen jälkeen kunnan lakisääteisenä tehtävänä. Salossa terveyspalvelut on koordinoinut pitkään ehkäisevää päihdetyötä. Kaupungin uuden organisaation osalta vastuista ei ole vielä päätetty.

Ehkäisevä päihdetyö toivottaa rauhallista joulun aikaa!