Hyppää sisältöön
Tiedote

Arviointikertomus Salon kaupungin vuoden 2022 toiminnasta julkaistu

Julkaistu 6.6.2023 13:22

Salon kaupungin tarkastuslautakunnan vuotta 2022 koskeva arviointikertomus valmistui toukokuun lopussa, ja se annetaan kaupunginvaltuustolle tiedoksi ensi viikon maanantain kokouksessa (12.6.).

Tarkastuslautakunnan lakisääteisenä tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet, ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arviointikertomus sisältää kaupungin toiminnan arvioinnin lisäksi myös toimenpidesuosituksia tuleville vuosille ja nostoja tuloksekkaasta toiminnasta.

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2022