Hyppää sisältöön
Tiedote

Hermannin koulun oppilaat kutsuvat kaikki mukaan kiusaamisvapaan lukuvuoden aloitukseen 18.8.2022

Julkaistu 12.8.2022 14:05

Salolaisen Hermannin koulun tukioppilaiden ehdotus valittiin voittajaksi nuorille suunnatussa Ole muutoksentekijä -kampanjassa. Torstaina 18.8. koulun oppilaat järjestävät kiusaamisen vastaisen tapahtuman, jossa esiintyy myös suosikkiartisti CLEDOS.

Ole muutoksentekijä -kampanjalla 13–18-vuotiaat nuoret haastettiin suunnittelemaan ja toteuttamaan kiusaamisen vastaisia toimenpiteitä ja tapahtumia. Kampanjan ideoi Turun yliopiston professori Christina Salmivalli, joka on tullut tunnetuksi myös KiVa Koulu -ohjelman kehittäjänä.

Voittajaksi valitussa ehdotuksessaan Hermannin koulun tukioppilaat halusivat tehdä koulun sisällä tapahtuvaa kiusaamista näkyväksi. Nuorten ideana oli kerätä anonyymejä kiusaamistarinoita oman koulun oppilailta ja saada tarinoiden avulla kiusaavat oppilaat ymmärtämään, miltä kiusaaminen tuntuu.

– Hermannin koulun tukioppilaiden ehdotuksessa oppilaat olivat ajatelleet vaikuttavuutta laajemmin kuin vain oman koulun osalta. Ehdotus oli kunnianhimoinen, mutta toteuttamiskelpoinen, ja nuoret ovat todella tehneet töitä onnistuneen toteutuksen eteen, kommentoi Salmivalli voittanutta ehdotusta.

Torstaina 18.8. Hermannin koulun tukioppilaat järjestävät Salossa kampanjaan liittyvän #kiusaamisvapaahermanni -tapahtuman yhteistyössä KiVa Koulun ja INVEST-psykologian kanssa. Tapahtuma koostuu kahdesta tilaisuudesta, joista toinen järjestetään koulupäivän aikana klo 13–14 ja jota voi seurata suoran lähetyksen kautta kouluissa ympäri Suomen. Illalla järjestetään kaikille asiasta kiinnostuneille avoin iltatilaisuus klo 16–18 Salohallissa.

Suorassa lähetyksessä lavalla nähdään suosikkiartisti CLEDOS ja juontajana tubettaja Joona Hellman. Lisäksi tilaisuudessa kuullaan Hermannin koulun nuorten kiusaamisen vastaisen biisin ensiesitys ja oppilailta kerättyjä anonyymejä kiusaamistarinoita, nähdään videotervehdyksiä (muun muassa Roni Backilta ja Keko Salatalta), seurataan asiantuntijapaneelin keskustelua ja kuullaan tasavallan presidentin Sauli Niinistön tervehdys.

Iltatilaisuus on kaikille avoin ja se järjestetään kello 16 alkaen Salohallissa. Myös iltatilaisuudessa on paikalla asiantuntijapaneeli, joka keskustelee koulukiusaamisesta ja sen ehkäisemisestä.

Hermannin koulun tukioppilaat ovat iloisia siitä, että heidän ideansa pohjalta on saatu järjestettyä näin suuri tapahtuma.

– Me tukioppilaat toivomme kovasti, että tapahtuma saavuttaa mahdollisimman monen yläkoululaisen, ja opettaa sekä motivoi heitä toimimaan kiusaamista vastaan aktiivisemmin omassa kouluympäristössään, kommentoivat tapahtumaa järjestäneet oppilaat.

Tapahtumaa voi seurata suorana lähetyksenä torstaina 18.8. klo 13–14 tämän linkin takaa.

Tapahtuman järjestää Salon kaupunki (Hermannin koulu, Salon nuorisopalvelut, liikuntapalvelut ja kulttuuripalvelut), KiVa Koulu ja Turun yliopiston tutkimuksen lippulaiva INVEST. Yhteistyökumppaneina toimivat Kesko ja Lions Club Salo.

Lisätiedot:
Hermannin koulu, rehtori Tuomas Tättilä
044 778 4139,
tuomas.tattila@salo.fi

Turun yliopisto, professori Christina Salmivalli
029 450 2715, 040 099 5473
christina.salmivalli@utu.fi