Hyppää sisältöön
Tiedote

Idea- ja tilatuki on tuonut uusia kulttuurikokeiluja Saloon

Julkaistu 1.9.2025 15:38

Salon kaupunki on jakanut vuoden 2025 idea- ja tilatukea monipuolisiin kulttuurihankkeisiin eri puolilla kaupunkia. Vuodelle 2025 varattu 10 000 euron määräraha on lähes kokonaan käytetty – tähän mennessä rahoitusta on myönnetty yhteensä 9500 euroa.

Kulttuuri näkyväksi ja lähelle

Tuen avulla Salossa on kokeiltu uusia taiteen ja kulttuurin paikkoja, erilaisia yhteistyön muotoja ja tapoja tuoda kulttuuria ihmisten arkeen – kyläjameista ja luontopoluista aina uusiin konserttikonsepteihin ja festivaaleihin. Osa projekteista on vielä toteutumassa loppuvuoden aikana!

Tukea saaneet hankkeet vuonna 2025

  1. Kyläjamit Teijolla (1000 €) – keväiset jamit kokosivat väkeä Teijon Urheilutalolle luomaan yhteisöllistä tunnelmaa.
  2. Mash Up – FINNHITS-konsertti (1000 €) – Salon Viihdelaulajien, SALOnki-orkesterin ja Emmi Raasumaan yhteisesitys tuo marraskuussa lavalle uudenlaisen mash up -sovituksen suomalaisista hiteistä.
  3. Kiikalan luovuuspaja (1000 €) – lasten ja nuorten luovan ja yhteisöllisen harrastustoiminnan kokeilu paikallisesti.
  4. Näyttely Vaeltajat (500 €) – Kahden sukupolven taiteilijoiden yhteisnäyttelyä syventävän podcastin toteutukseen.
  5. Taideluontopolku Metsän piilotetut aarteet (1000 €) – Vuohensaaren metsään, kuvataiteilijoiden Suvi Toivoniemi ja Tea Tikka toteuttama moniaistinen taidepolku.
  6. Taidepysäkki Kokkilassa (1000 €) – Kulttuurimeijeri ry:n yhteisötaideprojekti bussireitin päätepysäkillä.
  7. AsemaBlues (1000 €) – uusi maksuton bluestapahtuma rautatieaseman puistossa.
  8. Iltamusiikkia Suomusjärveltä (1000 €) – Laulaja Sanni Orasmaan esiintymisten tallentaminen ja maksuton jakelu verkossa.
  9. TeatteriSuma-festivaali (1000 €) – uusi harrastaja- ja ammattiteattereiden yhteinen festivaali saa vauhtia markkinointiin ja ilmeen suunnitteluun.
  10. Särkisalo ja São Paulo (1000 €) – Taiteilija Andréa Vannucchin yhteisöllinen, tiedettä, taidetta ja eri sukupolvia yhdistävä tiedonvaihto Salon ja São Paulon välillä.

Kuva: Teijon alueen ruukkikylien historian ensimmäiset Kyläjamit järjestettiin 12.4.2025 Teijon Urheilutalolla.

Periaatteet ja päätöksenteko

Idea- ja tilatuki on tarkoitettu pienimuotoiseen ja kokeilevaan kulttuuritoimintaan sekä tilavuokriin silloin, kun kaupungilla ei ole tarjota sopivia tiloja. Avustus tukee Kulttuuri yhdistää – Salon kulttuuriohjelman tavoitteita, joihin kuuluvat kulttuuripalvelujen monipuolistaminen, saavutettavuuden parantaminen sekä rohkeus kokeilla uusia toimintamuotoja.

Vapaa-ajan lautakunnan päätöksellä 03.10.2024 § 72 (66,45 Kt) idea- ja tilatukeen varattiin yhteensä 10 000 € vuonna 2025. Tukea haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, haettava summa max. 1000 €. Päätöksen avustuksen myöntämisestä tekee vapaa-ajan lautakunnan päätöksellä kulttuuripäällikkö.

 

Lisätietoja
Suvi Aarnio
Kulttuurituottaja
Vapaa-ajan palvelut
+35827784982
Mikko Nortela
Kulttuuripäällikkö
Sivistystoimen hallinto
+35827782026
Tiedotteet
Tanssiteatteri Glims & Gloms tuo TanssiTohtorin Kulttuuritila Näkkäriin
1.4.2026
Näkkärin Lasten lauantai -sarja saa huhtikuussa vieraakseen Tanssiteatteri Glims & Glomsin riemastuttavan TanssiTohtori-esityksen. Luvassa on mielikuvitusta kutkuttava ja liikettä juhlistava koko perheen tanssiteatterihetki lauantaina 11.4. klo 13. Esitys nähdään kulttuuritila Näkkärissä osoitteessa Ylhäistentie 2. TanssiTohtori – tanssin ja uteliaisuuden puolesta Hajamielinen mutta hurmaava TanssiTohtori ilmestyy laboratoriostaan tutkimaan avaruuden äärettömyyksiä ja elämän ihmeitä tanssin keinoin. Kadonneet […]
Tiedotteet
Kuka on vuoden 2026 Salon Seppä? Äänestys on alkanut
1.4.2026
Salon Seppä on Kulttuurikumppanien ideoima tunnustus, joka on jaettu vuodesta 2020 alkaen salolaisen kulttuurin hyväksi tehdystä työstä. Tunnustuksen voi saada yhdistys, ryhmä tai henkilö, joka on vaikuttanut merkittävästi paikalliseen taide- ja kulttuurielämään. Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet pitkäjänteisen kulttuurityön tekijä Pertti Falkstedt (2020), Salon iltatorien Tarja Hiltunen (2021), valotaiteilija Timo A. Aalto (2022), teatteritaiteen monipuolinen tekijä […]
Tiedotteet
Salon Minimaailmannäyttely esittelee mielikuvituksellisia pienoismaailmoja
20.3.2026
Salon keskustan alueella on avautunut jälleen kevään odotettu Minimaailmannäyttely, joka tuo esille lasten, nuorten ja erilaisten yhteisöjen luomia mielikuvituksellisia pienoismaailmoja. Keskiviikkona 18.3. avautunut näyttely levittäytyy useisiin kohteisiin ympäri kaupungin keskustaa ja kutsuu kulkijat kurkistamaan luovuuden, leikin ja tarinoiden täyttämiin miniatyyrimaailmoihin. Näyttely on osa Salon Lastenkulttuurin maaliskuun ohjelmaa ja sitä on järjestetty jo vuodesta 2021 lähtien. […]
Tiedotteet
Näkkärin Lasten lauantaissa Hannun eläinlapset -konsertti: Soivan Siilin lauluja Hannu Hautalan luontokuviin
6.3.2026
Lastenkulttuurin maaliskuun Näkkärin Lasten lauantaissa eläydytään Hannu Hautalan luontovalokuvien maailmaan 21.3.2026. Oululainen Soiva Siili -orkesteri esittää Näkkärissä, osoitteessa Ylhäistentie 2, kaksi kertaa tuona lauantaina Hannun eläinlapset -nimisen konserttinsa. Esitykset ovat klo 10 ja klo 13. Kuvalauluja ja laulukuvia Hannun eläinlapset on soiva valokuvanäyttely. Mestariluontokuvaaja Hannu Hautalan eläinlapsikuvat on ripustettu suurina kangastulosteina pyörivälle pyykkitelineelle. Soivan Siilin […]
Tiedotteet
Salon kaupungin kulttuuriavustukset, haku avautuu 3.3.2026
25.2.2026
Salon kaupunki myöntää kulttuuriavustuksia edistääkseen paikallista taide- ja kulttuurielämää, vahvistaakseen yhteisöllisyyttä ja toteuttaakseen lakisääteisiä velvoitteitaan kulttuurin saavutettavuuden ja monimuotoisuuden tukemiseksi (laki kuntien kulttuuritoiminnasta 166/2019). Kulttuuriavustuksilla tuetaan sekä harrastajatoimintaa että ammatillista taidetta. Avustuksia voidaan myöntää esimerkiksi yksittäisiin tapahtumiin, määräaikaisiin projekteihin tai jatkuvaan toimintaan. Avustukset ovat harkinnanvaraisia. Avustuksen kohteena olevan toiminnan tulee tukea ja täydentää Salon kaupungin […]
Tiedotteet
Salossa vietetään jälleen lastenkulttuurin teemakuukautta maaliskuussa
20.2.2026
Salon Lastenkulttuurin maaliskuu järjestetään nyt seitsemättä kertaa. Paikallista kulttuuriosaamista ja lasten toimijoita esille tuova teemakuukausi tarjoaa ohjelmaa koko kuukaudeksi. Luvassa on mm. lastenteatteria, keräilyyn ja kierrätykseen liittyviä tapahtumia, peli- ja satuaiheista ohjelmaa, työpajoja ja konsertteja sekä näyttelyitä eri puolilla Saloa. Mukana kuukauden ohjelmassa ovat Halikon musiikkiyhdistys, KeeperOfGeeks-puoti, Kutikuti-orkesteri, MLL Salo, Rata 57/Astrum-keskus yhteistyökumppaneineen, Salon nukkekotikerho, […]