Hyppää sisältöön
Tiedote

Inkerinkadun kunnallistekniikan saneeraus alkaa toukokuussa

Julkaistu 6.5.2024 09:47

Moision kaupunginosan katujen saneeraustyöt jatkuvat Inkerinkadun kunnallistekniikan saneerauksella. Saneeraus on jatkumoa jo tehdyille Kirkkokadun ja Rummunlyöjänkadun saneerauksille. Tarkoituksena on parantaa alueen esteettömyyttä ja liikenneturvallisuutta sekä luoda viihtyisämpää asuinympäristöä alueen asukkaille. Lisäksi Inkerinkadun etelänpuoleiseen reunaan rakennetaan yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä. Katualueen pysäköintipaikat Inkerinkadun pohjoispuolella osoitetaan erillisin nurmikivetyksillä päällystetyin pysäköintikaistoin sekä nykyisen jalkakäytävän ja pysäköintikaistan välille rakennetaan viherkaista istutuksineen. Alueella suoritetaan myös vesijohdon uusimistöitä.

Alueen katusuunnitelmat ovat olleet nähtävillä 3.2.–17.2.2020. Katusuunnitelma hyväksyttiin kaupunkikehityslautakunnan kokouksessa 14.4.2020.

Inkerinkadun rakennustöiden on tarkoitus alkaa toukokuun puolessa välissä ja valmistua 31.10.2024 mennessä. Alueen urakoitsija, Maansiirto Perala Oy, on valittu teknisen lautakunnan kokouksessa 17.4.2024.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja antaa:

Urakoitsija, Maansiirto Perala Oy
Pentti Laukkanen, 044 032 1451
Tilaaja, Salon kaupunki ja Liikelaitos Salon Vesi
Katumestari Veli-Matti Kalso, velimatti.kalso@salo.fi
Suunnitteluinsinööri Laura Haonperä, laura.haonpera@salo.fi

Salon kaupungin Infrapalvelualue