Kaupunki aloittaa kouluverkon tarkastelun
Julkaistu 5.2.2026 10:33Salon kaupunki toteuttaa kevään aikana kouluverkon tarkastelun, jonka tavoitteena on varmistaa laadukas ja yhdenvertainen perusopetus myös tulevaisuudessa. Tarkastelu perustuu tulevien vuosien oppilasmääriin ja kaupunginvaltuuston päätökseen vuodelta 2020 (24.2.2020 §13).
Valmistelun yleiset perustelut
Oppilasmäärät ovat koko kaupungin tasolla laskeneet merkittävästi. Lukuvuotena 2009–2010 Salossa oli perusopetuksessa 5664 oppilasta, kun vastaava luku on kuluvana lukuvuotena 4375, ja ennusteen mukaan oppilaiden määrä olisi 3180 lukuvuonna 2031–2032. Vuonna 2009 syntyneiden ikäluokka oli noin 600 lasta. Viime vuonna syntyneiden määrä laski ensimmäistä kertaa alle kolmensadan (263). Kaupungin asukasluku on puolestaan laskenut vuoden 2011 huippuluvuista (55 283) lähes viidellä tuhannella (50 384).
Suuremmissa kouluyksiköissä voidaan turvata oppilaille yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut kuten esimerkiksi jatkuvampi oppimisen tuki ja opiskeluhuollon saatavuus. Myös pienien koulujen yhdysluokkaopetus vaikeuttaa opetussuunnitelman mukaista opetusta sekä kaventaa pedagogisia mahdollisuuksia.
Valmistelussa mukana olevat koulut ovat kiinteistöjä, joihin kohdistuu lähivuosina peruskorjaustarpeita. Korjaustarpeiden lisäksi koulujen tiloja on tarkasteltu käyttöasteen ja ylläpitokulujen näkökulmasta.
Laskevat oppilasmäärät pienentävät kaupungin saamaa valtionosuutta. Henkilöstö- ja ylläpitokustannuksista syntyvillä säästöillä voidaan tasata pienenevien valtionosuuksien aiheuttamia vaikutuksia ja turvata laadukas sekä yhdenvertainen perusopetus.
Tarkastelussa olevat koulut
Tarkastelussa ovat Hajalan, Hähkänän, Sirkkulan ja Teijon koulut. Viranhaltijavalmistelua tehdään siitä lähtökohdasta, että koulujen toiminta päättyisi 1.8.2027 alkaen.
Hajalan ja Teijon koulujen osalta yhtenä keskeisenä perusteluna on kaupunginvaltuuston päätös, jossa edellytetään koulujen tarkastelua, mikäli oppilasmäärä on kolmena peräkkäisenä vuotena ollut alle 42 oppilasta. Molempien koulujen osalta tämä täyttyy. Viime vuonna Hajalan koulussa oli tilastointipäivänä (20.9.2025) 30 oppilasta ja Teijon koulussa 11.
Hähkänän ja Sirkkulan koulujen kohdalla esitys perustuu kokonaisarvioon, johon vaikuttavat oppilasmäärän kehitys, koulujen nykyiset tilat sekä sijainti kohtuullisen lähellä muita alakouluja. Tilastointipäivänä Hähkänän koulussa oli 59 ja Sirkkulan koulussa 49 oppilasta.
Yhteistoimintamenettely
Yhteistoimintamenettely on aloitettu lähettämällä kutsut yhteistoimintatilaisuuksiin niiden koulujen henkilöstölle, joita valmistelu koskee. Alustavassa yhteistoimintamenettelyssä tullaan käymään läpi valmistelun taustat ja vaikutukset sekä kuullaan henkilöstön näkemyksiä.
Huoltajien ja kuntalaisten kuuleminen
Huoltajille ja kuntalaisille järjestetään kuulemistilaisuudet tiistaina 24. ja keskiviikkona 25.2.2026 klo 18 alkaen Salon kaupungintalolla. Tilaisuuksista tiedotetaan vielä erikseen.
Huoltajat ja kuntalaiset voivat antaa myös kirjallisen lausunnon kouluverkon tarkastelusta. Kirjalliset lausunnot pyydetään toimittamaan kaupungin kirjaamoon keskiviikkoon 11.3.2026 mennessä.
Päätöksenteon aikataulu
Kouluverkon tarkastelua ja asian valmistelua jatketaan luottamushenkilöille järjestettävissä iltakouluissa. Opetuslautakunta käsittelee asiaa tiistaina 14.4.2026 pidettävässä kokouksessaan ja tarkoituksena on, että kaupunginvaltuusto päättää asiasta kevään aikana.