Hyppää sisältöön
Tiedote

Komealupiinin kitkentätalkoot Perttelin Kärrin alueella 26.6.2024 klo 15-17

Julkaistu 18.6.2024 13:50

Perttelin Kärrin alueelle järjestetään Salon kaupungin ympäristönsuojelupalveluiden toimesta komealupiinin kitkentätalkoot keskiviikkona 26.6. klo 15-17.

Kokoontuminen on Kärrintien ja Harjutien risteyksessä, jonka välittömässä läheisyydessä alue sijaitsee. Mukaan tarvitset sään mukaiset vaatteet, juotavaa, omat hanskat sekä lapion. Talkoissa on säävaraus, eli kovalla sateella talkoot joudutaan todennäköisesti perumaan.

Alueella saa käydä myös itsenäisesti kitkemässä. Tällöin suosittelemme keräämään kitkentäjätteen kaksinkertaiseen jätesäkkiin. Tärkeintä on saada kukinnot poistettua ja halutessaan komealupiinit voi poistaa juurineen lapion avulla. Jos kukinto on ehtinyt muodostaa siemeniä, tulee erityisesti niitä kitkeä varoen, jotta ei vahingossa pahenna tilannetta levittämällä siemeniä uudelleen.

Jätesäkit voi laittaa tienreunaan, niin että ne eivät häiritse liikennettä. Talkoiden ulkopuolella kerättävien säkkien kuljetuksesta jätehuoltoon voi ilmoittaa sähköpostiosoitteeseen: marjaleena.laakso@salo.fi.

Tervetuloa kaikille, nähdään talkoiden merkeissä.

Lisätiedot:
Salon kaupungin ympäristönsuojelupalvelut
ymparistotoimi@salo.fi

Jos huomaat omistamillasi mailla vieraslajeja, löytyy tietoa niiden tunnistamiseen ja torjuntaan Vieraslajit.fi -sivustolta.