Hyppää sisältöön
Tiedote

Koronapandemian suunnan ennakointi entistä vaikeampaa

Julkaistu 2.11.2021 14:38

Sairaalakuormitus on Varsinais-Suomessa huolestuttavalla tasolla. Tällä hetkellä Tyksissä on hoidossa yhteensä 18 koronapotilasta, joista alle viisi tehohoidossa. Varsinais-Suomien epidemiatilanne on kuitenkin ilmaantuvuuden osalta samalla tasolla kuin viime viikolla, 14 vuorokauden ilmaantuvuusluvun ollessa 110.

– Vaikka ilmaantuvuusluku ja tapausmäärät eivät näytä huonontuneen, niin sairaalahoidon tarve on kasvanut ja meidän täytyy kaikin tavoin yrittää välttää taudin leviämistä yhteiskunnassa ja siten ihmisten joutumista sairaalaan, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Jos tehohoitoa vaativien koronapotilaiden määrä teho-osastolla kasvaa, Tyksissä joudutaan rajoittamaan esimerkiksi sydän-, syöpä- ja neurokirurgisten potilaiden leikkauksia. Näille potilaille täytyy varata tilaa leikkausten jälkeen teho-osastolla ja lisäksi tarvitaan tilaa äkillisesti vakavasti sairastuneille tai tapaturmapotilaille.

Älä unohda maskia

Suunenäsuojuksen käyttö on yhä erittäin tärkeää julkisessa liikenteessä sekä sisätiloissa, esimerkiksi kaupoissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan.

– Myös rokotettujen tulee käyttää näissä tilanteissa maskia. Se on edelleen helppo tapa estää infektioita, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Sairasta kotona

Hengitystieinfektio-oireisena ei pidä mennä ihmisten pariin, edes rokotettuna.

– Henkilön, jolla on koronavirusinfektioon viittaavia oireita, ei pidä mennä vierailemaan mihinkään sosiaali- tai terveydenhuollon laitokseen, vaikka hän olisikin saanut jo kaksi tai kolme koronavirusrokoteannosta. Täytyy muistaa, että muutkin hengitystieinfektiot voivat olla perussairaille vaarallisia, Rintala sanoo.

Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät syytä rokottaa

Koronakoordinaatioryhmä esitti kokouksessaan tiistaina 2.11.2021 näkemyksenään, että koronavirustauti lisätään tartuntatautilain 48 §:ään. Tämän mukaan työntekijällä ja työharjoitteluun osallistuvalla opiskelijalla, joka työskentelee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa, olisi oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja koronaviruksen aiheuttamaa tautia vastaan. Tämä koskee sellaisia työntekijöitä tai opiskelijoita, jotka hoitavat lääketieteellisesti arvioituna tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiita asiakkaita tai potilaita.

Rokote – tie ulos koronasta

Yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 87 prosenttia Varsinais-Suomessa ja toisen annoksen osalta 79,8 prosenttia.

Alueellamme on kuitenkin vielä noin 48 000 rokottamatonta yli 12-vuotiasta.

– Kovasti toivon, että he vielä ottaisivat rokotteen. Korona jää todennäköisesti pyörimään yhteiskuntaamme moneksi vuodeksi, eikä sairaalakuormitus vähene, jos rokottamattomien määrä pysyy nykyisellä tasolla. Samalla haluaisin myös kiittää niitä noin 378 000 varsinaissuomalaista, jotka ovat rokotteen jo ottaneet, Pietilä sanoo.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän tiedote 2.11.2021