Hyppää sisältöön
Tiedote

Kurpitsapuisto hurmaa jälleen Salossa 10.–26.10.

Julkaistu 30.9.2025 08:48

Salossa vietetään lokakuussa jo perinteeksi muodostuneita Kurpitsaviikkoja, jotka houkuttelevat alueelle päivittäin tuhansia kävijöitä. Rannikon Puutarhan Kurpitsapuisto Halikon museosillan kupeessa kuuluu syksyn kohokohtiin.

Kurpitsapuistossa 2024

Kurpitsapuisto avautuu yleisölle perjantai-iltana 10.10. klo 18. Näyttävä puisto ja sen valotaide tarjoavat koko perheelle elämyksiä yli kahden viikon ajan ja Salon alueella järjestetään paljon teemaan liittyviä tapahtumia ja aktiviteettejä.

Kurpitsapuiston erilaisissa elementeissä näkyy Halloween ja sadonkorjuuajan tunnelma. Rannikon Puutarhan väki on ideoinut edellisten vuosien tapaan yhä kuvauksellisimpia yksityiskohtia syksyiselle halikkolaiselle peltoaukealle. Viime vuonna Kurpitsapuistossa vieraili n. 200 000 kävijää.

– Kurpitsapuistoon on jälleen tulossa uutuuksia – yhtenä teemana on viikingit eli tuomme esille alueen historiaa. Sen lisäksi että OP Lounaismaa ja Pohjola Vakuutus ovat ensimmäistä kertaa yhteistyökumppanina, tänä vuonna Kurpitsaviikoilla on mukana enemmän oheistapahtumia, yrityksiä ja yhdistyksiä kuin koskaan aikaisemmin. Me ollaan yhdessä enemmän kuin 1+1 – me ollaan vähintään viisi!, iloitsee Esa Rannikko Rannikon Puutarhalta.

Tutustu koko tiedotteeseen:
https://www.sttinfo.fi/tiedote/71459662/kurpitsapuisto-hurmaa-jalleen-salossa-10-2610