Hyppää sisältöön
Tiedote

Kurpitsaviikot 11.-27.10. entistä laajempana

Julkaistu 9.10.2024 09:20

Rannikon Puutarhan Kurpitsapuisto Salon Halikossa on avoinna tänä vuonna entistä pidemmän ajan alkaen jo perjantaina 11.10., joten kurpitsahumusta voidaan nauttia yli kaksi viikkoa ja kolmen viikonlopun ajan. Kurpitsapuiston ympärille rakentuneiden Kurpitsaviikkojen tapahtumatarjonta on laajentunut entisestään ja Kurpitsapuistoon pääsee viikonloppuisin myös maksuttomalla Kurpitsabussilla.

Päätön morsiuspari Kurpitsapuistossa Kurpitsaviikoilla hämärään aikaan valaistujen kurpitsojen keskellä.

Kurpitsapuistossa Kurpitsaviikoilla 2023.

Kurpitsapuisto on vuosi vuodelta vetänyt puoleensa yhä enemmän vierailijoita ja houkutellut parin viikon aikana jopa yli 100 000 vierasta. Tapahtuma sai alkunsa vuonna 2018, kun paikallinen kynttilätehdas paloi ja Rannikon Puutarhan yrittäjä Esa Rannikko halusi kannustaa heitä ja ideoi omalle kurpitsapellolleen ensimmäisen Kurpitsapuiston.

– Kurpitsaviikot on hyvän mielen tapahtuma kaiken ikäisille. Tänä vuonna tapahtumaa tehdään entistä enemmän yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa ja Kurpitsaviikkojen kokonaisuus antaa varmasti elämyksellisen kävijäkokemuksen. Tapahtuman keskiössä ovat historiallinen miljöö, perinteet ja lukuisat teemaan liittyvät mielenkiintoiset ohjelmat, kertoo Esa Rannikko Rannikon Puutarhalta.

Tutustu koko tiedotteeseen:
https://www.sttinfo.fi/tiedote/70566664/kurpitsaviikot-11-2710-entista-laajempana