Hyppää sisältöön
Tiedote

Kutikuti-orkesterin Talven ihmemaa -konsertti avaa kevään Vauvaperjantait

Julkaistu 25.2.2025 11:26, Päivitetty 25.2.2025 11:33

Kutikuti-orkesterin Emmi Raasumaa ja Pia Ahonen.

Kalevalanpäivänä, perjantaina 28.2. on mahdollisuus päästä tänä talvena melko harvinaisiin Talven ihmemaa -tunnelmiin, kun salolainen Kutikuti-orkesteri konsertoi kansalaisopiston Teatteriluokassa. Konsertti on osa kulttuuripalveluiden Vauvaperjantai-tapahtumasarjaa. Talven ihmemaa -konsertteja järjestetään saman aamupäivän aikana kaksi, ensimmäinen klo 10 ja toinen klo 11. Konsertin kesto on noin 30 minuuttia.

Luvassa jääpuikkojen helinää ja soivia timantteja

Salolaisen lastenmusiikkiyhtyeen talviaiheisessa konsertissa kuullaan jääpuikkojen helinää, soivia lumisia timantteja, sinisiä kelloja ja unisia tähtiä. Kutikuti-orkesterin muodostavat muusikot Emmi Raasumaa, Pia Ahonen, Eetu Sadeharju sekä Antti Samuelsson. Bändi soitti ensimmäiset keikkansa viime keväänä ja viime kesän ja syksyn aikana he toteuttivat ympäri Saloa “Lasten musiikkimatka Kutikuti-orkesterin tahdissa” -kiertueen kaupungin Osallistuvan budjetin -osarahoituksen turvin.

Nyt yhtye tarjoilee musiikkielämyksiä vauvaikäisille uutuuskonsertillaan. Esitys sopii parhaiten noin 3-18kk ikäisille vauvoille vanhempineen. Esitykseen suositellaan varaamaan tai ostamaan liput etukäteen, sillä yleisöön mahtuu vain 15 vauva-aikuinen paria per konsertti.

Tarjolla ihka ensimmäisiä kulttuurielämyksiä

Toissa vuoden syksyllä startattu Vauvaperjantai-tapahtumasarja tarjoaa vauvoille ihan ensimmäisiä kulttuurielämyksiä ja tuoreille vanhemmille mahdollisuuden kokea ainutkertaisia hetkiä perheen uuden tulokkaan kanssa. Vauvaikäisten kulttuurikohtaamiset vahvistavat vauvan ja vanhemman välistä kommunikaatiota ja tarjoavat yhteisiä elämyksiä.

Vauvaperjantait järjestetään Ylhäistentie 2:ssa, kansalaisopiston Teatteriluokassa. Teatteriluokka sopii pienimuotoisiin, lämminhenkisiin vauvaperhetapahtumiin mitä mainioimmin. Liput tapahtumaan maksavat 10 euroa/vauva-aikuinen -pari. Liput voi ostaa kaupungin verkkokaupasta etukäteen tai ovelta korttimaksulla mikäli paikkoja on vapaana. Vauvaperjantaissa käy maksuvälineenä myös pääkirjastosta lainattava Näkkäri-kortti, jolla pääsee 2 henkilöä maksutta tapahtumaan. Pienen yleisökapasiteetin vuoksi kulttuuripalvelut suosittelee paikkavarausta verkkokaupan kautta myös niille, jotka tulevat Näkkäri-kortilla tapahtumaan tai maksavat ovella korttimaksulla.

Lisätietoja
Sini Lundgrén
Kulttuurituottaja
Vapaa-ajan palvelut
+35827784983