Hyppää sisältöön
Tiedote

Kyberturvallisuuden merkitys vahvassa kasvussa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla

Julkaistu 26.1.2021 17:06

Tiistaina (26.1.) järjestettiin Salossa jo neljäs kyberturvallisuuteen keskittyvä asiantuntijatapahtuma Salo Cyber Talks. Koronatilanteesta johtuen tapahtuma järjestettiin webinaarina, johon osallistui enimmillään noin 130 alan asiantuntijaa.

Kuten tapahtuman suojelijana toiminut tasavallan presidentti Sauli Niinistö tilaisuuteen lähettämässä tervehdyksessään totesi, on aihe erittäin ajankohtainen. Niinistön mukaan kyberturvallisuus koskettaa yksittäisiä ihmisiä ja yrityksiä, mutta myös koko yhteiskuntaamme, ja tietomurrot ovat hyökkäyksiä paitsi yksilöä, mutta myös koko yhteiskuntajärjestystämme kohtaan.

Tapahtumassa tarkasteltiin kyberturvallisuutta yrityksen liiketoiminnan, yhteisöiden kuten kaupunkien kyberstrategioiden, kvanttiturvallisen salausteknologian ja kyberrikollisuuden näkökulmista. Paneelikeskustelun aiheena oli kyberturva-alan tulevaisuus ja tarvittavat teknologiset innovaatiot.

Puheenvuoroissa korostettiin kyberturvallisuuden kuuluvan kaikille. Yrityksessä tai kaupungin organisaatiossa vastuu ei voi pelkästään olla esimerkiksi tietohallinnolla tai ylimmällä johdolla. Olennaista on, että kyberturvallisuuteen panostetaan yhdessä kaikilla tasoilla, ja siitä tulee osa toimintakulttuuria ja arkea.

Paneelikeskustelussa nousi esille monia kriittisiä tekijöitä tulevaisuuden kyberturvallisuuteen liittyen. Yksittäisistä tekijöistä mainittiin esimerkinomaisesti teknologian osalta kvanttiteknologia, pilvipalvelut, IoT:n kasvu ja sen käyttäjäystävällisyys sekä itseajavat autot, toimialaoista terveydenhuolto ja finanssiala sekä organisaatioiden toiminnan näkökulmasta kyberkulttuurin luominen ja johtaminen. Tulevaisuuden Suomi nähtiin kyberturvallisuuden edelläkävijäyhteiskuntana vuonna 2030, jos koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen panostetaan riittävästi.

Tapahtumassa esiintyivät Salon kaupunginjohtaja Tero Nissinen, F-Securen tietoturvajohtaja Erka Koivunen, VTT:n tietoturvatutkija Visa Vallivaara, Cyberwatch Finlandin toimitusjohtaja Aapo Cederberg, Keskusrikospoliisin Kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö Mikko Rauhamaa, kyberturvallisuusjohtaja Rauli Paananen liikenne- ja viestintäministeriöstä ja Suomen markkina-alueen johtaja Valtteri Peltomäki Nixu Oy:stä. Tapahtuman juontajana ja paneelin moderaattorina toimi toiminnanjohtaja Mika Susi FISC – Kyberala ry:stä.

Seuraava Salo Cyber Talks järjestetään 25.1.2022.

Puhujaesittelyt

Tapahtumasivu