Lapsiperhesosiaalityön ja lastensuojelun tilannekuva Varsinais-Suomessa on julkaistu
Julkaistu 8.11.2022 10:14Lapsiperhesosiaalityön ja lastensuojelun tilannekuva on kerätty kaikista Varsinais-Suomen kunnista ja kuntayhtymistä kesällä 2022. Tulokset on nyt koottu yhteen raporttiin.
Tilannekuvassa tarkastellaan lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun nykyistä palvelurakennetta kunnissa – palvelujärjestelmän vahvuuksia ja sen kriittisiä pisteitä.
Selvityksessä esitellään myös kuntien näkemyksiä siitä, miten lapsiperheiden sosiaalityön palvelut tulisi tulevalla hyvinvointialueella järjestää.
Tilannekuvasta selviää, että kunnat kipuilevat kasvavien asiakasmäärien, ammattitaitoisen henkilöstön saatavuuden ongelmien ja osaamisvajeiden kanssa. Lakisääteisten toimintojen toteutumisessa on puutteita.
– Siitä kuitenkin näkyy myös toivo yhteisestä tekemisestä sekä tahtotila laadukkaiden ja tasalaatuisten lapsiperheiden sosiaalipalveluiden järjestämisestä hyvinvointialueella, kertoo projektipäällikkö Johanna Lehtola Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushankkeesta.
Tietoja ei ole aiemmin kerätty tässä laajuudessa
– Tämä on ensimmäinen kokonaiskuva lapsiperheiden sosiaalityöstä Varsinais-Suomessa ja se antaa pohjaa palveluiden suunnittelulle ja integraatiolle hyvinvointialueella, sanoo Johanna Lehtola.
Palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden ja yhteentoimivuuden varmistaminen ovat yhtenä keskeisenä painopisteenä Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa. Tilannekuvakartoituksen perusteella päästiin kiinni alkutilanteeseen ja koko hyvinvointialuetta koskeviin kehittämistarpeisiin.
– Selvitystä hyödynnetään – ja on syksyn aikana jo teemakohtaisesti alettu hyödyntää – osana lapsiperhesosiaalityön ja lastensuojelun kehittämistä Varsinais-Suomen tulevaisuuden sotekeskus -hankkeessa sekä hyvinvointialueen valmistelutyössä. Työskentely johtaa lopulta yhtenäisiin toimintatapoihin alueella.
Lastensuojelun ja lapsiperhesosiaalityön tilannekuva Varsinais-Suomessa 2022 -raportti (pdf)