Hyppää sisältöön
Tiedote

Liikuntaseuroilta pyydetään ehdotusta vuoden seuratyöntekijästä

Julkaistu 30.7.2024 14:10

Salon liikuntaseuroilta pyydetään ehdotusta Vuoden seuratyöntekijästä vuonna 2024 viimeistään 15.9.2024. Seuraparlamentti tekee esityksen vapaa-ajanlautakunnalle.

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry on palkinnut jo yli 20 vuoden ajan vuoden seuratyöntekijän. Näitä palkittuja on jo yli 850 urheiluseuran vapaaehtoistyöntekijää vuosien varrelta. Yli 30 kuntaa on valinnut palkittavan henkilön joka vuosi! LiikU pyytää vuosittain alueen kunnilta nimeämään paikkakuntansa urheiluseuroista toimijan, joka on ansioitunut kyseisenä vuonna tai vuosien aikana sillä tavalla, että hänet voidaan palkita kuntansa Vuoden seuratyöntekijänä. Virallisen päätöksen tekee LiikU:n hallitus.

Ehdota Vuoden Seuratyöntekijää

Vuoden seuratyöntekijä on henkilö, joka on tehnyt tai tekee edelleen merkittävää liikunnan taustatyötä. Henkilö voi siis olla seuran puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, nuorisovetäjä/-ohjaaja, lipunmyyjä, järjestysmies jne. Aktiiviurheilijat (siis kilpa- tai huippu-urheilijat) eivät tule kysymykseen.

Ehdotus Forms-lomakkeelle

Lisätietoja Seuraparlamentilta seuraparlamentti@salo.fi