Hyppää sisältöön
Tiedote

Maskisuositus loppuu kaikilta peruskoululaisilta

Julkaistu 30.3.2022 08:45

Koronaepidemia on yhä voimissaan Varsinais-Suomessa, vaikka pientä merkkiä tapausmäärien laskusta on nähtävissä.

– Vielä emme kuitenkaan voi olla varmoja, että olisimme päässeet huipun yli, mutta näyttää siltä, ettei epidemialla ole tällä hetkellä voimaa kasvaa. Tästä tiedämme edemmän noin viikon kuluttua, kun näemme kehityksen suunnan pidemmällä aikavälillä, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila sanoo.

Tällä hetkellä ilmaantuvuus on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin oman tilaston mukaan vähän laskenut ja on 1 916 tapausta edeltävien kahden viikon aikana 100 000 henkilöä kohden. Viime viikolla saavutettiin uusi ennätys, kun 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 henkilöä kohden nousi 1 964:ään.

Tutkittujen näytteiden positiivisuusprosentti on samoin kääntynyt pieneen laskuun ja on nyt 52 prosenttia, kun se kaksi viikkoa sitten oli 59.

Lasten ja alle 20-vuotiaiden nuorten tapausmäärät ovat viime viikkoina vähentyneet huolimatta siitä, että epidemia on voimistunut vanhemmissa ikäluokissa. Tästä johtuen Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä päätti lieventää maskisuositusta niin, että tästä päivästä alkaen maskisuositus loppuu kaikilta 1.-9. luokkalaisilta peruskoululaisilta.

– Vaikka maskisuositus loppui maaliskuun aikana 1.-6.-luokkalaisilta, tapausmäärät ovat laskeneet tässä ikäryhmässä maaliskuun ajan, Marttila sanoo.

Samalla luovutaan maskisuosituksesta myös varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen työntekijöille sekä muille näissä työpaikoissa työskenteleville henkilöille.

Sairaalakuormitus on edelleen suurta

Yli 60-vuotiaiden tapausmäärät ovat Varsinais-Suomessa 2,5-kertaistuneet kuukauden aikana ja kyseessä on ikäryhmä, joka tarvitsee useimmin sairaalahoitoa koronan vuoksi.

– Tyksin sairaaloissa on tällä hetkellä 44 koronaviruspotilasta, joista alle viisi saa tehohoitoa. 60 vuotta täyttäneiden sairaalahoitoa tarvitsevien koronavirusinfektiopotilaiden määrä on viime viikkoina noussut, Harri Marttila sanoo.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän tiedote 29.3.2022