Hyppää sisältöön
Tiedote

Opetuslautakunta päättää tilajärjestelyistä joulukuun kokouksessa – Hakastaron koulu väliaikaisesti Anjalankadulle, ruotsinkielinen varhaiskasvatus ja Svenska Skolan pysyvästi Ollikkalaan

Julkaistu 24.11.2020 09:06, Päivitetty 24.11.2020 10:30

Hakastaron koulun toiminta on siirrettävä nykyisen kiinteistön sisäilmahaasteiden vuoksi muihin tiloihin. Opetuslautakunnalle esitetään 15.12.2020 pidettävässä kokouksessa Hakastaron koulun toiminnan siirtämistä väistötiloihin Uskelan koulun Anjalankadun yksikköön tulevan vuoden helmikuusta alkaen vähintään kevääseen 2022 asti.

Uskelan koulun Anjalankadun yksikössä tehdään perusopetuksen tilatarpeen vuoksi järjestelyjä, jotka vaikuttavat ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen käytössä oleviin tiloihin. Tästä syystä sekä ruotsinkielinen varhaiskasvatus että Svenska Skolan suunnitellaan siirrettäväksi pysyvästi Ollikkalan koulun ja päiväkodin yhteyteen.

Muutto tehdään päätöksen jälkeen nopealla aikataululla ja uudet tilat Ollikkalassa otettaneen käyttöön tammikuun 2021 alussa. Ollikkalassa ruotsinkielinen varhaiskasvatus ja Svenska Skolan saavat uudet ja nykyistä suuremmat tilat sekä nykyaikaisen, uuden opetussuunnitelman mukaisen oppimisympäristön. Pedagogisen toiminnan sekä ruotsin kielen ja – kulttuurin vahvistamisen näkökulmasta on perusteltua, että molemmat toiminnat sijaitsevat samassa rakennuksessa lähekkäin. Ruotsinkielinen esiopetus järjestetään koulussa, ja myös osa henkilöstöstä on yhteistä.

Toimintojen siirtoihin liittyvistä tilajärjestelyistä kuullaan lasten huoltajia, henkilöstöä sekä kuntalaisia seuraavan kahden viikon aikana. Palautetta on mahdollista lähettää joko sähköpostitse tai postitse kaupungin kirjaamoon. Lisäksi päiväkotiryhmän lasten huoltajille varataan tilaisuus lausua mielipiteensä henkilökohtaisesti.

Molempiin siirtoihin liittyvät kirjalliset mielipiteet pyydetään toimittamaan 8.12.2020 klo 12 mennessä sähköpostilla kaupungin kirjaamoon (kirjaamo@salo.fi) tai postitse osoitteeseen Salon kaupunki, PL 77, 24101 SALO.