Hyppää sisältöön
Tiedote

Osa Vesikonpolun pyörätiestä suljetaan liikenteeltä

Julkaistu 10.8.2026 14:46

Mököisissä rakennetaan uutta Uskelan varhaiskasvatus- ja kouluyksikköä. Työ aiheuttaa väliaikaisia muutoksia läheiseen kevyen liikenteen väylään.

Vesikonpolun jalankulku- ja pyörätie suljetaan osittain liikenteeltä koulujen alkaessa Uskelan varhaiskasvatus- ja kouluyksikön rakennustöiden kohdalla. Reitti on toiminut koululaisten päivittäisenä kulkuyhteytenä kouluun ja kuuluu jatkossa koulun väliaikaiseen välituntialueeseen. Alueella opastetaan käyttämään kiertoreittiä. Sulkemisjärjestelyn tavoitteena on varmistaa oppilaiden turvallinen liikkuminen ja oleskelu koulupäivän aikana.

Sulku tulee voimaan 11.8.2026 ja on voimassa työn valmistumiseen saakka. Uskelan Varhaiskasvatus- ja kouluyksikön rakennustyöt aloitettiin kesäkuussa 2026. Tällä hetkellä käynnissä olevia töitä ovat maanrakennustyöt, vesi- ja viemäriliitostyöt sekä lyöntipaalutus. Uuden varhaiskasvatus- ja kouluyksikön valmistumisajankohta on loppuvuonna 2027 ja kaikkien rakennustöiden alustava valmistumisajankohta on heinäkuussa 2028.

Pyydämme jalankulkijoita ja pyöräilijöitä noudattamaan alueelle asetettuja liikennejärjestelyjä sekä käyttämään opastettuja kiertoreittejä. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa tilapäistä haittaa ja kiitämme ymmärryksestä sekä varovaisuudesta liikuttaessa työmaan läheisyydessä.

Salon kaupunki, tilapalvelut