Perniön yhteisöllinen tila avautuu yhdistysten ja kaupungin käyttöön maaliskuussa
Julkaistu 21.2.2025 08:19, Päivitetty 25.2.2025 09:20Viime syksynä Perniössä järjestetyn kuntalaistapaamisen yhteydessä nousi esille tarve yhteisöllisestä tilasta, jossa esimerkiksi yhdistykset voisivat kokoontua. Ratkaisu tilatarpeeseen löytyi nopeasti, sillä Perniön kirjaston alakerrassa on kaupungin omistama tyhjillään oleva tila.
Samalla kun yhdistykset saavat uuden kokoontumistilan, saa myös kirjasto käyttöönsä lisätilaa, jota voidaan käyttää esimerkiksi lukupiireihin ja kirjavinkkauksiin. Myös kaupungin muut palvelut voivat käyttää tilaa omaan toimintaansa liittyviin kokouksiin tai pienimuotoisiin tapahtumiin.
– Olen iloinen, että tämä saatiin toteutettua näin nopeasti ja sujuvasti. Tilan käyttöönottoon ovat hyvässä yhteistyössä vaikuttaneet kaupungin eri palvelut ja rakennuksen isännöitsijä. Perniön kirjastosihteeri Leena Plosila on auttanut asiassa kuin asiassa, ja Perniön kirjasto tulee hoitamaan tilan varauskalenteria, kertoo Salon kaupungin yhteisökoordinaattori Terhi Sinnelä.
– Tiloissa tehtiin alkuvuodesta pintaremonttia ja suursiivous. Muutamia tarvikkeita tilaan on pitänyt ostaa, mutta suurimmaksi osaksi on hyödynnetty kierrätystavaroita kestävä kehitys huomioiden, jatkaa Sinnelä.
Perniön yhteisöllinen tila on osa kaupungin Elävät ja yhteisölliset kylät -kärkihankkeen toteutusta. Hankkeessa muun muassa kehitetään kaupungin ja kylien välistä yhteistyötä sekä kootaan yhteen vapaaehtoistoimijoita.
Tilassa noudatetaan Salon kaupunginvaltuuston päätöstä (17.10.2011 §115), jonka mukaan tila voidaan luovuttaa yhdistyksille maksutta vuorojakoperiaatteella silloin, kun toiminta tukee kaupungin toimintaa ja strategiassa asetettuja tavoitteita.
Tilaa voi varata maanantaista perjantaihin klo 8-21 ja lauantaista sunnuntaihin klo 9-19.
Tutustumis- ja tiedotustilaisuus 25.2.
Paikallisille toimijoille järjestetään tutustumis- ja tiedotustilaisuus tiistaina 25.2.2025 klo 17-18.30. Sisäänkäynti tilaan on kirjaston alakerrasta sisäpihan puolelta. Osoite on Heikkiläntie 2. Tilaisuudessa käydään läpi muun muassa varauksiin liittyviä asioita ja tilan sääntöjä sekä tilan tulevaa nimeä.
Lisätietoja: Salon kaupunki, yhteisökoordinaattori Terhi Sinnelä, 050 464 5274, terhi.sinnela@salo.fi (24.2. klo 8 alkaen).