Hyppää sisältöön
Tiedote

Rokotustodistusten saantiin liittyvää ongelmaa korjataan, koronatestausaikoihin muutoksia

Julkaistu 14.6.2021 15:22

Rokotustodistusten saannissa on Salossa ollut ongelma, johon on etsitty ratkaisua yhdessä potilastietojärjestelmän toimittajan kanssa. Kirjauksiin liittyvä ongelma on nyt paikallistettu, ja tarvittavat korjaustoimet aloitettu. Korjauksen valmistumisesta tiedotetaan erikseen.

Siihen asti matkalle lähtijät saavat todistuksen annetuista koronarokotuksista lähimmältä terveysasemalta. Salon kaupunki muistuttaa, että todistus tarvitaan ainoastaan matkalle lähdettäessä.

Salon kaupungin rauhallisesta koronatilanteesta johtuen koronanäytteenotossa siirrytään juhannuksen jälkeen viisipäiväiseen viikkoon eli näytteitä otetaan maanantaista perjantaihin. Tällä hetkellä näytteitä otetaan myös sunnuntaina.

Samasta syystä viikonloppuisin palvellut koronapuhelin suljetaan heinäkuusta alkaen eli neuvontaa saa arkipäivisin oman terveysaseman ajanvarausnumerosta. Koronavirustaudin oirearvion voi tehdä myös sähköisessä Omaolo-palvelussa, jonka avulla saa toimintasuosituksen ja hoito-ohjeet.

Salon rokotustilanne 14.6.

Salossa jatkuvat kaikkien 25 vuotta täyttäneiden rokotukset aikaisemmin tiedotetun mukaisesti.

Salon rokotuskattavuus ensimmäisen rokoteannoksen osalta on 57,3 prosenttia, kun se Varsinais-Suomessa on 51,3 ja koko maassa 50,8 prosenttia. Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus Salossa on 13,2, Varsinais-Suomessa 14,0 ja koko maassa 13,0 prosenttia.

Tavoitteena on, että kaikissa ikäryhmissä päästäisiin yli 70 prosentin kattavuuteen. Ikäryhmittäin rokotuskattavuus on tällä hetkellä ensimmäisen ja toisen rokoteannoksen osalta seuraava:

  • 25-29: 15,6% / 4,3%
  • 30-34: 19,6% / 5,8%
  • 35-39: 41,5% / 6,0%
  • 40-44: 62,7,7% / 6,6%
  • 45-49: 74,5% / 7,8%
  • 50-54: 80,9% / 9,6%
  • 55-59: 84,8% / 10,5%
  • 60-64: 87,5% / 12,7%
  • 65-69: 88,7% / 16,5%
  • 70-74: 91,7% / 5,8%
  • 75-79: 93,1% / 28,6%
  • 80+: 92,9% / 78,2%