Rotista paikoitellen ongelmia Alhaisten ja Palometsän alueilla
Julkaistu 14.3.2025 13:31Salon kaupungin ympäristöterveydenhuoltoon on saanut useita yhteydenottoja Alhaisten ja Palometsän kaupunginosan alueella havaituista rotista. Asukkaita ja asuinyhteisöjä pyydetään torjumaan niitä omatoimisesti esimerkiksi loukuttamalla tai turvautumalla ammattimaiseen tuhoeläintorjuntaan.
Rotat ovat vahinkoeläimiä ja tautien levittäjiä. Suomessa rotat ovat levittäneet muun muassa suolistobakteereja (esim. salmonella- ja kampylobakteerit) sekä erilaisia yleisinfektioita aiheuttavia viruksia. Taudinaiheuttajat voivat päätyä ihmisiin muun muassa rottien ulosteiden välityksellä. Rotat voivat levittää ihmisissä esiintyviä tauteja ja aiheuttaa merkittävää aineellista vahinkoa kiinteistöille esimerkiksi järsimällä sähköjohtoja sekä vesi- ja viemäriputkia.
Rottien leviämisen estämisessä tärkeintä on niiden ravinnonlähteiden poistaminen.
Erityistä huomiota tulisi kiinnittää seuraaviin asioihin:
- Lintujen talviruokintapaikka pidettävä puhtaana eikä ruokaa saa olla jatkuvasti maassa.
- Bio- ja sekajäteastioiden tulee olla ehjiä ja tiiviitä.
- Avomaakompostiin ei saa laittaa elintarvikeperäistä jätettä.
- Rottien pääsy tiloihin, joissa säilytetään elintarvikkeita tai eläimille tarkoitettua ravintoa, on estettävä.
- Viemäriin ei saa kaataa elintarvikeperäistä jätettä, sillä rotat käyttävät sitä ravintonaan.
- Piha-alueet pidetään siistinä, sillä rotat voivat käyttää piha-alueella olevia tavarakasoja ja runsasta kasvillisuutta suoja- ja pesäpaikkoinaan.
Jos asukas havaitsee omalla piha-alueellaan rottien pesäonkaloita tai niiden tekemiä aktiivisia kulkuväyliä, tulisi olla yhteydessä ammattimaiseen tuhoeläintorjujaan haitan poistamiseksi. Jos asukas havaitsee rottia toistuvasti muualla (esim. naapurikiinteistö tai puistoalue), voi asiasta ilmoittaa terveystarkastajalle asian kuntoon saattamisen edistämiseksi.
Terveydensuojelulain 31 §:n mukaan kunnan terveydensuojeluviranomainen voi velvoittaa kiinteistön omistajan tai haltijan ryhtymään tarvittaessa toimenpiteisiin terveyshaittaa aiheuttavien vahinkoeläinten hävittämiseksi kiinteistöltä tai yleiseltä alueelta. Terveystarkastaja voi antaa kiinteistön omistajalle kehotuksen rottien hävittämiseen tilanteissa, joissa rottien läsnäolosta kiinteistöllä saadaan tarkastuskäynnillä riittävästi havaintoja (esim. tarkastuksen aikana havaitut rotat, rottien kaivuukolot, jyrsintäjäljet ja aktiiviset kulkureitit).
Lisätietoa rottien torjunnasta löytyy Salon kaupungin verkkosivuilta.