Hyppää sisältöön
Tiedote

Salo ei ole aikaistamassa toisen koronarokotteen antamista, tartunnanjäljitys on ruuhkautunut

Julkaistu 29.7.2021 16:40

Salossa ei ole mahdollista aikaistaa toisen koronarokotteen antamista, koska Salon saamat rokotusannokset eivät riitä tähän. Salossa noudatetaan edelleen valtioneuvoston asetuksen mukaista 12 viikon annosväliä. Tällä halutaan turvata vielä kokonaan rokottamattomien ja nuorempien ikäluokkien rokotusten saatavuus. Tilannetta arvioidaan uudelleen parin viikon kuluttua.

Omakannasta saatavaan rokotustodistukseen liittyviä ongelmia on saatu korjattua. Tällä hetkellä noin 93 prosenttia salolaisten rokotustodistuksista on saatavilla Omakannasta. Muut matkalle lähtijät saavat todistuksen annetuista koronarokotuksista lähimmältä terveysasemalta. Salon kaupunki muistuttaa, että todistus tarvitaan ainoastaan ulkomaanmatkoille lähdettäessä.

Salossa järjestetään POP-UP-rokotuspäivä torstaina 5. elokuuta klo 10–17. POP-UP-rokotuspäivänä rokotukselle voi tulla ilman ajanvarausta.

Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut

Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut Salossa tartuntojen nopean kasvun vuoksi. Tartunnan saaneiden ja altistuneiden kontaktointiin voi kulua tavallista pidempi aika. Positiivisen koronatestituloksen saaneita kehotetaan jäämään heti eristykseen ja odottamaan yhteydenottoa kaupungin terveydenhuollosta.

Lisätietoja:
Tartuntatautilääkäri Marita Reivonen, 044 772 3654, marita.reivonen@salo.fi
Osastonhoitaja Riitta Ahlqvist, 044 772 3615, riitta.ahlqvist@salo.fi

Lisätietoa karanteenista ja eristyksestä