Salo palkitsi ansioituneita kulttuuritoimijoita ja urheilumenestyjiä
Julkaistu 7.2.2024 22:23, Päivitetty 9.2.2024 11:34Salon kaupunki juhlisti Salon taidemuseo Veturitallissa vuoden 2023 kulttuuri- ja urheilupalkintojen saajia. Ensimmäistä kertaa jaettiin nuoren joukkue- ja yksilöurheilijan Wilma Murto -kannustuspalkinto. Lisäksi tilaisuudessa julkistettiin Salon Urheilun Ystävien valinnat vuoden 2023 parhaiksi urheilijoiksi.
Kulttuurin palkitut 2023
Kulttuuripalkinnot erityisistä kulttuurisaavutuksista tai pitkäaikaisesta työstä Salon kulttuurin hyväksi. Palkinnon saajana voi olla yhdistys, työryhmä, ensemble tai yksittäinen taiteilija ja palkinnossa korostuu kertaluonteisuus.
Eila Mamia, Janne Kuusinen ja Aki Toivoniemi
Minna Nieminen
Lasse Kylänpää
Nuori kulttuuritekijä -palkinto myönnetään aktiiviselle tekijälle, joka asuu Salossa tai muualla toimiessaan tuo esille salolaiset juurensa. Kyseessä voi olla yhdistyksen toimija tai itsenäinen taiteen tekijä. Palkinto myönnetään tehdystä työstä sekä kannustimena taiteellisen työn ammattimaiseen jatkamiseen.
Robin Kapanen
Eetu Sadeharju
Aada Tinell
Kulttuuritekopalkinnon perusteena on erityinen Salossa toteutettu kulttuuriteko kuluneen vuoden aikana. Kyseessä on huomionosoitus sekä kannustin.
Ilola Arboretum
Salo Circus Road Show
Kansainvälisesti merkittävä kulttuurisaavutus, jolloin taitelija tai ryhmä on menestynyt (1., 2. tai 3. sija) oman alansa maailmanmestaruuteen verrattavassa kansainvälisessä kilpailussa.
Leticia-kuoro
Urheilun palkitut 2023
MM-kisat:
Sanna Leivonen
1. sija 3D-maastojousiammunnan MM-kilpailuissa
Joonas Mäkipelto
1. sija toistoleuanvedon MM-kilpailuista miesten 70 kg sarjasta
Joonas Kuivalainen
2. sija toistoleuanvedon MM-kilpailuista miesten +110 kg sarjasta
Petja Ylikylä
2. sija ampumasuunnistuksen pikamatkalta MM-kilpailuista
Wilma Murto
3. sija naisten seiväshypystä yleisurheilun MM-kilpailuista
EM-kisat:
Liina Laine
1. sija kansainvälisen metsästysammunnan Euroopan mestaruuskilpailuista (naisten yhdistelmäkilpailu)
Marko Laine
1. sija kansainvälisen metsästysammunnan EM-kilpailuissa joukkueessa
Kalle Mäkinen
2. sija kansainvälisen metsästysammunnan EM-kilpailuista (kivääriammunta/luodikko)
SM-kisat:
Alisa Heino ja Markus Ranta
1. sija Latino Show IKM & SM 2023 tanssikilpailuista Show Duo yleisestä sarjasta
Eero Oikarinen
1. sija boccian SM-kilpailuista parisarjasta
Mira Terkola, Minea Terkola ja Helmi Pietinalho, Salon Seudun Ampujat ry, SM-hopeaa 50m kiväärin 60ls makuukilpailusta naisten joukkueessa yleisestä sarjasta
Kiia Metsäkonkola
2. sija lyhyen radan SM-uinnit kilpailusta 50 m vapaauinnista naisten yleisestä sarjasta
Petteri Leivo
2. sija alamäkipyöräilyn SM kilpailuista
Wilma Murto -kannustuspalkinnot nuorelle joukkue- ja yksilöurheilijalle:
Ermal Rrustemi, jalkapallo
Alisa Emaldynova, yleisurheilu/estejuoksu
Vuoden seuratyöntekijä: Lassi Rokka, Perniön Urheilijat ry
Seuraparlamentin Voiton malja: Andi-Maraton
Salon parhaat urheilijat 2023
Kymmenen parasta urheilijaa:
1) Wilma Murto, yleisurheilu, Salon Vilpas
2) Kiia Metsäkonkola, uinti, Salon Uimarit
3) Netta Laaksonen, lentopallo, LP Viesti
4) Mikko Koivisto, koripallo, Salon Vilpas
5) Juho Nenonen, koripallo, Salon Vilpas
6) Mikke Louhela, jalkapallo, Salon Palloilijat
7) Jasmin Engblom, ratsastus, Salo Riding Club
8) Arita Ternava, lentopallo, LP Viesti
9) Petteri Leivo, maastopyöräily, Habanero Mountainbikers
10) Katariina Marttila, futsal, FC Halikko
Vuoden joukkue: LP Viesti Akatemia, lentopallo
Vuoden valmentaja: Jarno Koivunen, Wilma Murron valmentaja
Nuoret urheilijat:
Selma Nikkanen, lentopallo, LP Viesti
Ermal Rrustemi, jalkapallo, Salon Palloilijat
Alisa Emaldynova, yleisurheilu, Salon Vilpas
Onni Virtanen, suunnistus, Angelniemen Ankkuri
Veteraaniurheilijat:
Lauri Helle, yleisurheilu, Perniön Urheilijat
Katrin Mertanen, yleisurheilu, V-S Masters
Vammaisurheilija: Ari Lehmuskoski, lentopallo, Salon Viesti
Kunniamaininta: Tomi Paju, 4 tuntia golfia lasten hyväksi jo kymmenen vuoden ajan.
Lajien parhaat:
Alppilajit: Emma Kuusinen, Meri-Teijon Alppiseura
Ampumahiihto/-juoksu: Rauno Hakala, Halikon Hakoniskat
Ampumaurheilu: Liina Laine, Salon Seudun Ampujat
Autourheilu: Markus Hellström, Salon Urheiluautoilijat
Frisbeegolf: Oskari Tuominen, Salon Frisbeegolf
Futsal: Katariina Marttila, FC Halikko
Golf: Saku Tuusa, Wiurila Golf & Country Club
Jalkapallo: Mikke Louhela, Salon Palloilijat
Jousiammunta: Sanna Leivonen, Ascella
Ju-jutsu: Selma Laine, Salon Zanshinkan
Jääkiekko: Otto Etelätalo, Salon Kiekkohait
Keilailu: Juha Pitkänen, FSB
Koripallo: Mikko Koivisto, Salon Vilpas
Lentopallo: Netta Laaksonen, LP Viesti
Maastohiihto: Jonna Juva, Perniön Urheilijat
Moottoripyöräily: Niko Puotsaari, Salon Moottorikerho
Moottoriveneily: Kalle Viippo, Salon Kilpaveneilijät
Padel: Kushtrim Myftari, Gancho
Purjehdus: Ilkka Juva, Salon Pursiseura
Pyöräily: Petteri Leivo, Habanero Mountainbikers
Ratsastus: Jasmin Engblom, Salo Riding Club
Salibandy: Elina Nohteri, Huvinsa Kullakin
Squash: Juhani Heinonen, Salon Skössit
Sulkapallo: Pihla Mäkelä, Halikon Sulkis
Suunnistus: Mikko Sirén, Angelniemen Ankkuri
Taitoluistelu: Aada Somerpalo, Salon Palloilijat
Tanssiurheilu: Markus Ranta ja Alisa Heino, Vilpas DanceSport
Tennis: Markus Oksanen, Salon Tennisseura
Triathlon: Elina Pohjavirta, Velo Salo
Uinti: Kiia Metsäkonkola, Salon Uimarit
Varjoliito: Markku Savolainen, Varsinais-Suomen Varjoliitäjät
Voimanosto: Remu Rokka, Salon Voimailijat
Yleisurheilu: Wilma Murto, Salon Vilpas