SALO2025-tapahtuman hyväntekeväisyyshuutokaupan tuotto salolaisten lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen
Julkaistu 27.2.2025 09:15Salon Seudun Elinkeinomessut ry on lahjoittanut tammikuussa järjestetyn SALO2025-tapahtuman hyväntekeväisyyshuutokaupan tuoton Salon kaupungille käytettäväksi lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Lahjoitussumma on lähes 3000 euroa.
– On hieno nähdä, kuinka yhteisömme kantaa vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Tämä lahjoitus tukee suoraan perheitä, joilla on taloudellisia haasteita, ja mahdollistaa yhä useammalle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden harrastaa liikuntaa. Kiitämme lämpimästi Salon Seudun Elinkeinomessut ry:tä ja kaikkia huutokauppaan osallistuneita tärkeästä panoksesta, sanoo Salon kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen.
Kaupungin liikuntapalvelut jakaa vuosittain avustuksia vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin. Vuonna 2025 avustussumma on 6000 euroa. Avustuksia jaetaan kaksi kertaa vuodessa: ensimmäinen osa maaliskuussa (3000 €) ja toinen syyskuussa (3000 €). Nyt lahjoitettu 2931 euroa lisätään tähän jaettavaan summaan.
Vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastusten avustus on haettavissa 3.-31.3.2025 (päättyy 31.3. klo 12) ja syksyn osalta 1.-30.9.2025 (päättyy 30.9. klo 12).
Lisätietoja: Sivistyspalveluiden johtaja Pia Stoor, 044 778 4001, pia.stoor@salo.fi
Avustusten haku:
https://salo.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/liikunta/liikuntaseuroille/#ac_avustukset