Hyppää sisältöön
Tiedote

Salon kaupungin tilannekatsaus koronarajoituksiin liittyen

Julkaistu 1.3.2021 14:10, Päivitetty 1.3.2021 15:10

Viime viikon torstaina (25.2.) maan hallitus ohjeisti useista aluekohtaisista toimenpiteistä koronaepidemian leviämisen estämiseksi. Tähän liittyen Lounais-Suomen aluehallintovirasto kiristi kokoontumisrajoituksia niin, että Varsinais-Suomessa on sallittu korkeintaan kuuden henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen. Määräys koskee sekä sisätiloissa että rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä tapahtumia, ja on voimassa ajalla 27.2. – 26.3.2021.

Tämän lisäksi Varsinais-Suomen alueellinen koronakoordinaatioryhmä tiukensi perjantain (26.2.) kokouksessaan liikunnan harrastamiseen liittyviä suosituksiaan. Suositusten mukaan myös aikuisten ulkona tapahtuvaa ryhmäharrastustoimintaa tulee välttää ja yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta tulee tauottaa.

Uusissa linjauksissaan maan hallitus ohjeisti myös yläkoulujen ja toiseen asteen etäopetuksesta. Koronakoordinaatioryhmän mukaan ei alueen epidemiologisen tilanteen perusteella ole vielä tarpeellista antaa suositusta yläkoulujen ja toisen asteen täydellisestä etäopetukseen siirtymisestä. Ryhmä arvioi tilannetta uudelleen huomenna tiistaina.

Salon kaupungin toimenpiteet määräyksiin ja suosituksiin liittyen

Yleisen koronatilanteen heikentyessä koko maata koskevia tai alueellisia määräyksiä sekä suosituksia annetaan nyt nopealla aikataululla. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä totesi perjantain tiedotteessaan, että myös muutokset suosituksiin ovat mahdollisia, kun valtioneuvosto sekä sosiaali- ja terveysministeriön täsmentävät ohjeistustaan.

Nopea aikataulu ja mahdolliset muutokset vaikuttavat myös kuntatason toimenpiteiden valmisteluun ja kaupunki toivoo, että asukkaat ymmärtävät vallitsevan tilanteen ja malttavat odottaa kaupungin päivitettyjä ohjeistuksia.

Kaupunki valmistelee tällä hetkellä yläkoulun ja toisen asteen opetuksen siirtämistä kokonaan etäopetukseen 8.3. alkaen, jos siihen liittyvät määräykset ja suositukset annetaan. Viime kevään kokemusten perusteella kaupungin valmiudet etäopetuksen toteuttamiseen ovat hyvät.

Kaupunki valmistelee myös mallia, joka mahdollistaisi koronakaranteeniin määrättyjen, mutta negatiivisen testituloksen antaneiden abiturienttien osallistumisen ylioppilaskirjoituksiin erillisessä tilassa.

Myös kaupungin muiden palvelujen osalta valmistellaan tarkempia ohjeistuksia annettuihin määräyksiin ja suosituksiin liittyen.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston tiedote 26.2.2021

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän tiedote 26.2.2021