Hyppää sisältöön
Tiedote

Salon kaupungin toimenpiteet liittyen Varsinais-Suomen koronasuosituksiin

Julkaistu 3.2.2021 13:24, Päivitetty 3.2.2021 16:20

Lisätty tiedot nuorisopalvelujen osalta klo 15.15

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä jatkoi tiistain (2.2.) kokouksessaan kaikkia aiemmin antamiaan suosituksia koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi 28.2. asti. Koronakoordinaatioryhmän mukaan Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa eikä tautitilanne mahdollista suositusten purkua miltään osin. Ryhmä painottaa erityisesti etätyön merkitystä sekä maskisuositusten noudattamista ja turvavälien pitämisen tärkeyttä.

Jatkettujen suositusten pohjalta on Salon kaupunki päättänyt seuraavista kaupunkikohtaista toimenpiteistä ajalle 8. – 28.2.

Perusopetus
– Sekä ala- että yläkouluissa opetus jatkuu lähiopetuksena. Yläkouluissa ja kuudensilla luokilla on voimassa maskisuositus myös oppilaille.

Lukiokoulutus
– Lukioissa siirrytään hybridimalliin 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden osalta, kun abiturientit ovat lähteneet koulusta. Hybridimallissa opiskelijat vuorottelevat etä- ja lähiopetuksessa.

Musiikkiopisto
– Salon musiikkiopiston kevätlukukausi jatkuu alle 20-vuotiaiden osalta lähiopetuksessa. 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat oppilaat opiskelevat etäopetuksessa 28.2. asti. Varhaisiän musiikkikasvatuksen lapsi-aikuinen-muskariryhmien opetus toteutetaan videoin ja etätehtävin 28.2. asti.
– Oppilasillat ja konsertit; esiintymiset toteutetaan toistaiseksi opetustilanteina, eikä niihin oteta yleisöä. Tilaisuuksia suoratoistetaan mahdollisuuksien mukaan.
– Ryhmäopetus (musiikin hahmotusaineet, muskari- ja soittoryhmät, orkesterit ja kamarimusiikki), opetusryhmä jaetaan tarvittaessa pienemmiksi ryhmiksi ja turvaväleistä huolehditaan.
– Huoltajien ja muiden henkilöiden oleskelua opiston tiloissa rajoitetaan.

Nuorisopalvelut
– Nuorisotiloissa on mahdollista olla yhtä aikaa maksimissaan 10 nuorta. Nuorisotiloissa suositellaan kasvomaskia yli 12-vuotiaille.
– Talvilomaviikolla ohjelmaa, joihin pääsääntöisesti ennakkoilmoittautuminen. Lisätietoja: salo.fi/talviloma
– Nuorisopalvelujen yksilölliset palvelut jatkuvat lähiohjauksena.

Kulttuuripalvelut
– Elektroniikkamuseo ja taidemuseo ovat avoinna AVI:n rajoitusten mukaisesti (tällä hetkellä enintään 10 hlöä tiloissa samanaikaisesti), taidemuseokäynti tulee varata ennakkoon numerosta 02 778 4892.

Kirjastopalvelut
– Kirjastot tarjoavat edelleen rajattua palvelua, kuten lyhytaikaista lainaustoimintaa rajatulle kävijämäärälle ja yleisten tietokoneiden käyttöä välttämättömään asiointiin. Lukusalit pidetään suljettuina.
– Omatoimikirjastot ovat avoinna.

Kansalaisopisto
– Vapaan sivistystyön aikuisten kurssitoiminta jatkuu etäopetuksena kurssioppaan ohjeiden mukaisesti.
– Lasten kurssit ovat käynnissä kurssiohjelman mukaisesti.
– Aikuisten perusopetus, maahanmuuttajien kotoutumisopetus ja kuntouttavan työtoiminnan kurssit ovat käynnissä kurssiohjelman mukaisesti.

Liikuntapalvelut
– Sisäliikuntatilat (uimahalli, kuntosalit, jäähalli, liikuntasalit- ja hallit) sekä uimarantojen saunat ovat suljettuina yleisöltä 28.2 asti.
– Ulkoliikuntapaikat ovat käytettävissä. Luistelukopeissa voi vaihtaa luistimet maskia käyttäen ja turvavälejä noudattaen, oleskelu tiloissa on kielletty. Kopit ovat käytettävissä klo 9 – 18.
– Työikäisten ja ikääntyneiden ohjattu liikuntatoiminta jatkuu soveltuvin osin etänä.
– Lasten ja nuorten toiminta on käynnissä lähiohjauksena, perheiden toimintaa ei järjestetä sisäliikuntatiloissa.
– Talvilomaviikon toimintoihin ilmoittaudutaan ennakkoon, ilmoittautuminen ajalla 10. – 14.2., lisätietoja salo.fi/liikunta.
– Lasten ja nuorten (2002 synt. ja nuoremmat) ohjattua seuratoimintaa voi järjestää samoin rajoituksin kuin 3.12. alkaen on toimittu (turvavälejä tulee tosiasiallisesti noudattaa kaikessa toiminnassa), ottelu- ja kilpailutoimintaa ei voi järjestää.
– Aikuisten harjoitusvuorot perutaan, SM-tason ja 1-div. tason harjoittelu voi jatkua. Otteluja ja kilpailuja ei saa (SM-sarja ja 1-div. lukuun ottamatta) järjestää missään kaupungin liikuntatiloissa.
– Päiväkodit ja koulut voivat varata ja käyttää liikuntatiloja opetuksen ja varhaiskasvatuksen toteuttamiseen.

Lisäksi voimassa on edelleen Lounais-Suomen aluehallintoviraston 7.1.2021 antama määräys kokoontumisrajoituksiin liittyen eli tarvittaessa on sallittu korkeintaan 10 henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokouksien järjestäminen, kunhan niissä noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Määräys koskee sekä sisätiloissa että rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä tapahtumia ja on voimassa 10.2.2021 asti.

Linkki Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän tiedotteeseen 2.2.2021