Hyppää sisältöön
Tiedote

Salon kaupungin työllisyyspalvelut hakee yrityksiä yhteistyöhön

Julkaistu 15.11.2021 12:23

Salon kaupungin työllisyyspalvelut jatkaa yrityksille tarkoitettua edelleensijoituspalvelua myös vuonna 2022. Palvelussa Salon kaupunki palkkaa pitkään työttömänä olleen salolaisen osaajan ja sijoittaa hänet paikalliseen yritykseen.

Koordinaattori Salla Seppälä Salon työllisyyden kuntakokeilusta kertoo, että potentiaalisia palkkatukityöllistettäviä ensi vuodelle on kartoitettu kuntakokeilun asiakkaista syksyn aikana ja nyt käynnistyvät varsinaiset haastattelut:

– Osaajia meillä on monenlaisia ja monen ikäisiä. Monilla on suuri halu oppia uutta ja näyttää motivaationsa. He tarvitsevat usein vain mahdollisuuden. Tavoitteena on tietenkin mahdollisimman sopivan paikan löytäminen ja siksi toivomme mukaan edelleensijoitukseen runsaasti erilaisia työnantajia.

Palkkatuetun työsuhteen kesto on kahdeksan kuukautta. Palkkakulujen lisäksi Salon kaupunki vastaa työsuhteen aikana henkilön työterveyskuluista ja tapaturmavakuutuksesta sekä paperitöistä (työsopimukset, tilitykset yms.).

Yritys sen sijaan vastaa työnjohdosta, perehdytyksestä, työvälineistä, työturvallisuudesta, mahdollisista ylityö-, matka- ym. korvauksista sekä työsopimuslain noudattamisesta.

Yrityskoordinaattori Juha Metsänojan mukaan edelleensijoitus on ollut hyvä ja turvallinen tapa rekrytoida esimerkiksi kasvavaan yritykseen:

– Onnistuneessa edelleensijoituksessa kaikki voittavat; pitkään työttömänä ollut työnhakija saa töitä ja yritys työntekijän.

Perniön Liha on tyytyväinen rekrytointiprosessiin

Yksi Suomen vanhimmista makkaratehtaista Perniön Liha Oy on ollut tyytyväinen kaupungin tarjoamaan edelleensijoituspalveluun:

– Rekrytointiprosessi on tehty erittäin helpoksi ja toimivaksi yrittäjälle. Kaupunki teki esikarsinnan potentiaalisista hakijoista, minkä jälkeen me saimme muutaman työhakemuksen. Tutustuimme työnhakijoihin ja mietimme, onko meillä tarjota heille sopivaa työtehtävää, kuvailee Perniön Liha Oy:n toimitusjohtaja Rami Himanto.

Perniön Lihassa on työskennellyt kaksi Salon kaupungin edelleensijoitettua työntekijää:

– Erityisesti ensimmäinen edelleensijoitetuista työntekijöistämme on ollut hyvä löytö. Hän on meillä tällä hetkellä vakituisena työntekijänä. Kannustan muitakin salolaisia yrittäjiä lähtemään prosessiin mukaan, Himanto jatkaa.

Infotilaisuus edelleensijoituksesta yrittäjille 23.11.

Salon työllisyyspalvelut ja työllisyyden kuntakokeilu järjestävät infotilaisuuden palkkatuetun henkilön edelleensijoituksesta tiistaina 23.11.2021 klo 17–18. Tilaisuus järjestetään Voimalassa osoitteessa Vilhonkatu 2, mutta infoon voi osallistua myös etänä Teams-sovelluksen välityksellä.
Tilaisuuden alkaessa voit liittyä etänä infoon napsauttamalla tästä.

Verkostoitumis- ja rekrytointitapahtuma 30.11.

Osaajien houkuttelu lähtee yrityksen työnantajamielikuvasta. Työnhakijoille työn mielekkyys ja työnantajan arvot merkitsevät entistä enemmän. Työnantajamielikuvaan panostaminen voi olla ratkaisu työnantajamarkkinoilla pärjäämiseen.

Järjestämme tiistaina 30.11.2021 klo 11–13 seudullisen rekrytointitapahtuman työnhakijoiden palvelupiste Voimalassa (Vilhonkatu 2, Salo).

Kyse on verkostoitumis- ja rekrytointitapahtumasta, jossa työvoimaa etsivät ja työnhakijat kohtaavat.

Mukaan on jo ilmoittautunut kymmenen työnantajaa ja kutsumme tapahtumaan mittavan joukon työnhakijoita. Tavoitteena on yhdistää työpaikat ja tekijät tehokkaalla, helposti lähestyttävällä tavalla.

Järjestelyissä mukana ovat Yrityssalo Oy/ RekrySalo -hanke, Salon kaupungin työllisyyspalvelut/ Väylä -hanke, Salon työllisyyden kuntakokeilu ja Varsinais-Suomen TE -toimisto.

Lisätiedot:
Yrityskoordinaattori Juha Metsänoja
044 546 0043, juha.​metsanoja​@​yrityssalo.​fi