Hyppää sisältöön
Tiedote

Salon kaupunginvaltuusto hyväksyi uudelleen käsiteltävänä olleen Länsiradan osakassopimuksen

Julkaistu 2.11.2026 20:47

Salon kaupunginvaltuusto hyväksyi juuri päättyneessä kokouksessaan Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamisvaihetta koskevan osakassopimuksen äänin 29–22.

Osakassopimus oli käsiteltävä uudelleen Turun hallinto-oikeuden antaman päätöksen perusteella. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kaupunginvaltuuston 13.4.2026 tekemä osakassopimusta koskeva päätös oli syntynyt esteellisyyteen liittyvällä perusteella virheellisessä järjestyksessä.

Samoin perustein kaupunginvaltuusto päätti uudelleen myös Länsirata-hankkeeseen liittyvän kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Kansanäänestyksen järjestäminen hylättiin äänin 32–19.

Ennen osakassopimuksen käsittelyä valtuutettu Asko Määttänen esitti, että valtuusto päättää vielä erikseen hänen esteellisyydestään, koska kaupunginhallitus oli kokouksessaan 26.10. päättänyt hakea muutosta Turun hallinto-oikeuden päätöksiin korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Kaupunginvaltuusto päätti kuitenkin yksimielisesti, että Turun hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti valtuutettu Määttänen ei ole esteellinen.

Kaupunginvaltuuston kokouksessa päätetyt pykälät

 §76 Vuoden 2025 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen johdosta annetut selvitykset


Arviointikertomus ja vastineet ovat luettavissa esityslistalta.

Päätös: Kaupunginvaltuusto merkitsi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen johdosta annetut selvitykset ja vastaukset tiedoksi, ja totesi lausuntonaan, että esitetyt toimenpiteet ovat olleet aiheellisia ja riittäviä.

§77 Talousarviomuutokset vuodelle 2026

Kuluvan vuoden talousarvioon esitetään toimintatuottojen osalta 9,23 miljoonan euron lisäystä. Toimintatuottojen kasvun syynä ovat hyvinvointialueelle vuokrattujen tilojen vuokratulot ja Kärkän alueelle sijoittuvaa datakeskusta koskeva kiinteistökauppa. Alun perin vuoden 2026 talousarvio laadittiin niin, että kokonaan hyvinvointialueen käytössä olevat kiinteistöt olisi yhtiöitetty jo tämän vuoden aikana, mutta yhtiöitys siirtyi vuodella eteenpäin.

Lisätalousarvio toimintakulujen osalta on yhteensä 2,47 miljoonaa euroa. Tämä koostuu teknisen lautakunnan lisämäärärahatarpeesta hyvinvointialueelle vuokrattujen tilojen toimintakuluihin liittyen sekä lisäykseen liikelaitos Salon Veden toimintakuluihin, jotka ovat kasvaneet hintojen nousun ja korjausmäärän lisääntymisen vuoksi.

Veroennusteeseen ja valtionosuusmuutoksiin perustuvat vähennykset ovat vajaa –4,0 miljoonaa euroa.

Muutosten kokonaisvaikutus kaupungin tämän vuoden tilikauden alijäämään on vajaa 3,0 miljoonaa euroa positiivinen.

Tilikauden alijäämä on ollut alkuperäisessä talousarviossa -7,8 miljoonaa euroa. Edellä mainittujen talousarviomuutosten jälkeen vuoden 2026 muutetun talousarvion alijäämä tulee olemaan hieman vajaa -5,0 miljoonaa euroa.

Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarviomuutokset ja lisämäärärahat vuodelle 2026.

§78 Tuloveroprosentti vuodelle 2027

Valtuuston tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosentista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Tuloveroprosentti tulee määrätä ja ilmoittaa prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella.

Kaupungin vuoden 2027 talousarviovalmistelussa on käytetty tuloveroprosenttia 8,1.

Vuonna 2026 tuloveroprosentit ovat:

  • Manner-Suomi: keskimääräinen tuloveroprosentti 7,57
  • Varsinais-Suomi: keskimääräinen tuloveroprosentti 7,56
  • Salo: tuloveroprosentti 8,1

Päätös: Tehtiin kannatettu muutosesitys veroprosentin nostamisesta 0,2 prosenttiyksiköllä vuonna 2027 ja 0,2 prosenttiyksiköllä vuonna 2028. Äänin 46–5 asian käsittelyä päätettiin jatkaa ja kaupunginvaltuusto määräsi vuoden 2027 veroprosentiksi 8,1.

§79 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2027

Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa prosentin sadasosan tarkkuudella vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin.

Kiinteistöverolain perusteella vuodelle 2027 kiinteistöveroprosenttivälit ovat:

  • Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93–2,00
  • Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti 1,3–2,00
  • Vakituisten asuinrakennusten veroprosentti on 0,41–1,00
  • Muiden asuinrakennusten veroprosentti on 0,93–2,00
  • Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti 0,00–2,00
  • Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 0,93–3,10
  • Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti on 2,00–6,00.

Päätös: Kaupunginvaltuusto määräsi vuoden 2027 kiinteistöverotusta varten seuraavat kiinteistöveroprosentit:

  • Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93
  • Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti 1,3
  • Vakinaisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,55
  • Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,30
  • Voimalaitokset 2,50
  • Rakentamaton rakennuspaikka 3,00
  • Tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentti 0,00

§80 Asemakaava ja asemakaavan muutos Urheilupuisto

Urheilupuiston asemakaava ja asemakaavan muutos on käynnistynyt 11.12.2024 kaupungin toimesta. Asemakaavan laadinta on kaupungin vuoden 2024 kaavoitusohjelmassa ja sisältyy Salon kaupunginhallituksen 12.2.2024 §46 hyväksymään kaavoituskatsaukseen vuodelle 2024. Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen vireille tulosta kuulutettiin 8.3.2025 päivätyllä kuulutuksella.

Kaava-alue on kooltaan noin 40 hehtaaria. Tavoitteena on urheilupuiston, nykyiseltä nimeltään Sauli Niinistön urheilupuisto, kehittäminen entistä monipuolisemmaksi virkistyspalveluiden alueeksi. Alueen suunnittelussa on tavoitteena säilyttää alueen halki kulkevat pääreitit ja vehreys sekä luoda uusia ratkaisuja hulevesien käsittelylle. Uusien rakennusten sijoittelussa ja suunnittelussa huomioidaan, että alueen päänäkymät ja maastonmuodot säilyvät. Kaupungin tavoitteena on lisätä urheilupuiston palvelutarjontaa ja mahdollistaa entistä useamman lajin harjoittaminen alueella. Kaavamuutoksella alueesta luodaan vetovoimainen virkistyspalveluiden alue, joka palvelee koko Saloa. Kaavamuutos tehtiin alueelle laaditun yleissuunnitelman pohjalta. Yleissuunnitelma hyväksyttiin 15.5.2024.

Kaavaluonnos oli nähtävillä 12.11.–12.12.2025. Lausuntojen ja kommenttien perusteella kaavakarttaan tehtiin 12 muutosta. 6.5.2026 päivätty Urheilupuiston asemakaava ja asemakaavamuutos olivat nähtävillä 29.7. – 28.8.2026 välisen ajan. Nähtävillä olleesta kaavaehdotuksesta saatiin 6 lausuntoa. Tehdyt muutokset olivat vaikutuksiltaan niin vähäisiä, että sen seurauksena kaavaa ei ollut tarpeen laittaa uudelleen nähtäville.

Urheilupuiston asemakaavaa ja asemakaavan muutosta koskeva esittelyteksti kokonaisuudessaan sekä liitteet ovat luettavissa esityslistalta.

Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi 6.5.2026 päivätyn ja 8.10.2026 täydennetyn Urheilupuiston asemakaavan ja asemakaavan muutoksen.

Urheilupuiston asemakaava ja asemakaavan muutos koskee Anisten kaupunginosan (11) urheilupuiston aluetta, pysäköinti- ja katualuetta sekä osaa kiinteistöjä 734–404–2–50, 734–404–1–164, 734–433–1–18, 734–433–2–39 ja 734–895–0–52.

Urheilupuiston asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuu Anisten kaupunginosan (11) urheilu- ja virkistyspalvelujen alue, puistoalue, yleinen pysäköintialue ja yleisen tien alue.

§81 Asemakaava, asemakaavan muutos ja osittainen kumoaminen, Kantatien 52 tiesuunnitelman edellyttämät muutokset

Kaavatyö päätettiin käynnistää kaupungin omasta aloitteesta. Hanke otettiin mukaan vuoden 2025 kaavoituskatsaukseen, jonka kaupunginhallitus hyväksyi 24.3.2025. Kaavatyön vireille tulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta kuulutettiin 17.12.2025. Lisäksi kaava- alueen ja naapurikiinteistöjen omistajille ja haltijoille tiedotettiin kaavatyön käynnistymisestä kirjeitse.

Varsinais-Suomen ELY-keskus käynnisti keväällä 2023 kantatien 52 toisen vaiheen tiesuunnitelman laatimisen. Tiesuunnitelmaa alettiin laatia vuonna 2018 valmistuneen aluevaraussuunnitelman perusteella. Suunnitelma oli tehty ja hyväksytty osana Salon itäinen ohikulkutie kt 52, II vaihe -asemakaavaa.

Tiesuunnittelun edetessä Inkereentien ja ohikulkutien liittymäjärjestelyjä jouduttiin muuttamaan alkuperäisestä suunnitelmasta. Siksi kaavassa maantielle varattua aluetta (LT) oli laajennettava risteysalueella. Myös Somerontien LT-aluevarausta ja Tupurintien ajoyhteyksiä oli muutettava. Asemakaavatyö perustui tiesuunnitelmaluonnoksen maantien aluevarauksiin ja liittymäjärjestelyihin. Tavoitteena ooli muuttaa, hieman laajentaa ja osittain kumota asemakaavaa, jotta kantatien 52 toisen vaiheen tiesuunnitelma voidaan hyväksyä.

Kantatien 52 tiesuunnitelman edellyttämiä muutoksia koskeva kaavaluonnos oli nähtävillä 11.2.-13.3.2026. Kaavaluonnoksesta saatiin neljä lausuntoa. 25.3.2026 päivätty kaavaehdotus oli nähtävillä 8.8.– 9.9.2026. Kaavaehdotuksesta saatiin neljä lausuntoa, joiden pohjalta tehty muutos oli vaikutuksiltaan niin vähäinen, että kaavaa ei sen vuoksi ollut tarpeen laittaa uudestaan nähtäville.

Kantatien 52 tiesuunnitelman edellyttämiä muutoksia koskeva esittelyteksti kokonaisuudessaan sekä liitteet ovat luettavissa esityslistalta.

Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi 25.3.2026 päivätyn ja 30.9.2026 täydennetyn Kantatien 52 tiesuunnitelman edellyttämät muutokset -nimisen asemakaavan, asemakaavan muutoksen ja osittaisen kumoamisen.

Asemakaava kattaa osia kiinteistöistä 734–402–7–28, 734–402–7–69, 734–402–7–103, 734–421–2–38 ja 734–895–0–2401.

Asemakaavan muutos koskee Palometsän (8) kaupunginosan maantien aluetta, suojaviher- ja vesialuetta sekä Anjalan (22) kaupunginosan maantien aluetta, katu-, suojaviher- ja puistoaluetta.

Asemakaavan osittainen kumoaminen koskee Isokylän (27) kaupunginosan maantien aluetta.

Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuu Palometsän (8) kaupunginosan maantien aluetta, suojaviher- ja vesialuetta sekä Anjalan (22) kaupunginosan maantien aluetta, katu- ja suojaviheraluetta.

§82 Asemakaava ja asemakaavan muutos ja tonttijako Metsäjaanu itäinen

Metsäjaanu itäinen asemakaavan muutos sisältyy kaupunginhallituksen 12.2.2024 § 46 hyväksymään kaavoituskatsaukseen 2024.

Metsäjaanun alueelta on tiedusteltu isompaa n. 15–20 hehtaarin tonttia. Alueella on toteutumatonta tonttivarantoa, jota ei ole vielä esirakennettu ja yhdistämällä nämä korttelit olisi mahdollista muodostaa kysyntää vastaava tontti. Kaavamuutoksella tutkitaan mahdollisuutta toteuttaa yksi suuri yritystontti alueelle.

Suunnittelualue sijaitsee 110-tien (Helsingintie) eteläpuolella Metsäjaanun ja Korvenmäen teollisuusalueiden välisellä alueella. Kaupunki omistaa koko kaava-alueen. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 20,1 ha.  Suunnittelualue on rakentamaton.

Suunnittelualueilla on voimassa oikeusvaikutteinen Salon kaupungin yleiskaava 2020, joka on tullut lainvoimaiseksi 13.5.2009. Yleiskaavassa alue on teollisuus- ja varastoaluetta (T), joka on osoitettu toteutettavana uutena alueena.

Metsäjaanu itäinen kaavaluonnos oli nähtävillä 14.8. – 13.9.2024. Laatimisvaiheen kuulemisen yhteydessä annettiin kuusi lausuntoa. 17.4.2025 päivätty Metsäjaanu itäinen asemakaava, asemakaavan muutos ja tonttijako oli nähtävillä 21.5. – 23.6.2025 välisen ajan. Nähtävillä olleesta kaavaehdotuksesta saatiin viisi lausuntoa, joiden pohjalta tehdyt muutokset ovat vaikutuksiltaan niin vähäisiä, että sen seurauksena kaavaa ei ole tarpeen laittaa uudelleen nähtäville.

Metsäjaanu itäinen asemakaavaa, asemakaavan muutosta ja tonttijakoa koskeva esittelyteksti kokonaisuudessaan sekä liitteet ovat luettavissa esityslistalta.

Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi 25.9.2026 päivätyn Metsäjaanu itäinen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ja siihen liittyvän tonttijaon.

Asemakaava koskee Metsäjaanun (29) kaupunginosan korttelia 19 (osa) sekä erityis- ja virkistysaluetta.

Asemakaavan muutos koskee Metsäjaanun (29) kaupunginosan kortteleita 7–12 sekä katu-, erityis- ja virkistysaluetta.

Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuu Metsäjaanun (29) kaupunginosan kortteli 19 sekä katu-, erityis- ja virkistysaluetta.

§83 Tonttien luovutusehtojen hyväksyminen, Ollikkala 6–125–1 ja 6–125–2

 Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 26.1.2026 §8 hyväksynyt asuntomessukohteiden luovutusehdot. Ollikkalan kaava-alueen kortteli 125 rajattiin tarkoituksella tuolloin hinnoittelupäätöksen ulkopuolelle, koska alkuperäisen suunnitelman mukaisesti alueelle oli suunniteltu muita messujen aikaisia toimintoja. Loppuvuodesta 2025 hyväksytyssä asemakaavassa kortteli muodostuu yhdestä AR- ja yhdestä AKR-tontista ja sen kokonaispinta-ala on 8 228 m2.

Messuhankkeen valmistelujen edetessä on neuvoteltu mahdollisuudesta toteuttaa kyseisille tonteille hoivarakennusyksikkö siten, että rakennus toimisi osittain näyttelykohteena ja osin messuinfran, kuten ravintolatoimintojen alustana. Aikataulullisista syistä hanke toteutettaisiin alussa poikkeamispäätöksellä ja asemakaavamuutoksen valmistelu aloitettaisiin syksyn 2026 aikana.

Korttelin 125 toteutuessa hoivarakentamiselle sen luovutusehdoiksi esitetään:

  • myyntihinta 420 000 €, vuosivuokra 6 % myyntihinnasta
  • vuokra-aika 50 vuotta, kuitenkin niin, että 30 vuoden kuluttua on vuokran uudelleentarkistusajankohta
  • varausmaksu 20 000 €, varausmaksu palautetaan, kun rakennusvalvontaviranomainen on suorittanut hyväksytyn käyttöönottokatselmuksen.

Myyntihinta on sidottu elinkustannusindeksin vuosikeskiarvon pistelukuun 2339.

Päätös: Tehtiin kannatettu muutosesitys esityksen hylkäämisestä. Äänin 27–24 asian käsittelyä päätettiin jatkaa ja kaupunginvaltuusto hyväksyi edellä esitetyt luovutusehdot ja valtuutti kaupunginhallituksen tarvittaessa hyväksymään asuntomessuprojektin toteutumisen kannalta välttämättömät muutokset luovutusehtoihin.

 §84 Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamisvaiheen osakassopimusta koskevat Turun hallinto-oikeuden päätökset

Turun hallinto-oikeus on 29.9.2026 antanut päätöksensä kolmessa Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamisvaiheen osakassopimusta koskevassa valitusasiassa. Kokousasian oheismateriaalina olevat päätökset tuodaan tiedoksi.

Yksi valituksista koski kaupunginvaltuuston päätöstä 15.12.2025 § 76, jolla päätöksellä kaupunginvaltuusto päätti, että tehdyn aloitteen mukaista kunnallista kansanäänestystä Länsiratahankkeesta luopumisesta ei järjestetä. Päätöksellään hallinto-oikeus kumosi valituksenalaisen kaupunginvaltuuston päätöksen ja velvoitti, valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen enemmälti hyläten, Salon kaupungin korvaamaan valittajan kohtuulliseksi arvioidut oikeudenkäyntikulut.  Hallinto-oikeuden ratkaisun perusteluiden mukaan valtuuston päätös on valituksessa esitetyllä esteellisyyteen liittyvällä perusteella syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Toinen valituksista koski kaupunginvaltuuston päätöstä 15.12.2025 § 77, jolla päätöksellä kaupunginvaltuusto hyväksyi muun ohella Länsirata Oy:tä koskevan osakassopimuksen. Hallinto-oikeuden lausuminen valittajan valituksesta on rauennut, koska Salon kaupunginvaltuusto on tehnyt asiassa uuden päätöksen (kaupunginvaltuusto 13.4.2026 § 32), joka on korvannut valituksenalaisen päätöksen.

Kolmas valituksista koski kaupunginvaltuuston päätöstä 13.4.2026 § 32, jolla päätöksellä kaupunginvaltuusto hyväksyi uudelleen muun ohella Länsirata Oy:tä koskevan osakassopimuksen. Päätöksellään hallinto- oikeus kumosi valituksenalaisen kaupunginvaltuuston päätöksen ja velvoitti, valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen enemmälti hyläten, Salon kaupungin korvaamaan valittajan kohtuulliseksi arvioidut oikeudenkäyntikulut. Hallinto-oikeuden ratkaisun perusteluiden mukaan valtuuston päätös on valituksessa esitetyllä esteellisyyteen liittyvällä perusteella syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Päätös: Kaupunginvaltuusto merkitsi päätökset tiedoksi.

 §85 Kansanäänestysaloite Länsirata-hanketta koskien

Turun hallinto-oikeus on kaupunginvaltuuston 15.12.2025 §76 päätöksestä tehdyn valituksen johdosta 29.9.2026 antamallaan päätöksellä 1883/2026 kumonnut kaupunginvaltuuston päätöksen, jolla päätöksellä kaupunginvaltuusto oli päättänyt, ettei Länsiratahankkeesta järjestetä asiassa tehdyn aloitteen mukaista kunnallista kansanäänestystä.

Hallinto-oikeus on ratkaisussaan katsonut, että asian käsittelyssä jäävätyt suunnitellun ratalinjauksen varrella kiinteistöjä omistavat tai hallinnoivat valtuutetut eivät ole olleet esteellisiä osallistumaan asian käsittelyyn ja päätöksentekoon valtuuston kokouksessa. Hallinto-oikeuden ratkaisun perusteluiden mukaan valtuuston päätös oli valituksessa esitetyllä esteellisyyteen liittyvällä perusteella syntynyt virheellisessä järjestyksessä, jonka vuoksi hallinto-oikeus on kumonnut valtuuston päätöksen.

Hallinto-oikeuden päätös ei ole lainvoimainen. Mahdollisesta muutoksenhausta hallinto-oikeuden päätökseen päätetään erikseen. Ratahankkeen etenemistä koskeva aikataulu huomioon ottaen mahdollisesta muutoksenhausta riippumatta asia on tarkoituksenmukaista käsitellä päätöksen kumoamisen johdosta uudelleen ja kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että aloitteen mukaista kansanäänestystä ei järjestetä.

Kansanäänestysaloitetta koskeva esittelyteksti liitteineen on kokonaisuudessaan luettavissa esityslistalta.

Päätös: Tehtiin kannatettu muutosesitys kansanäänestyksen järjestämisestä. Äänin 32–19 asian käsittelyä päätettiin jatkaa ja kaupunginvaltuusto päätti, että aloitteen mukaista kansanäänestystä ei järjestetä. 

§86 Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamisvaihetta koskeva osakassopimus

 Turun hallinto-oikeus on kaupunginvaltuuston 13.4.2026 § 32 päätöksestä tehdyn valituksen johdosta 29.9.2026 antamallaan päätöksellä 1881/2026 kumonnut kaupunginvaltuuston päätöksen, jolla päätöksellä kaupunginvaltuusto oli muun ohella hyväksynyt uudelleen Länsirata Oy:tä koskevan osakassopimuksen liitteineen.

Hallinto-oikeus on ratkaisussaan katsonut, että asian käsittelyssä jäävätyt suunnitellun ratalinjauksen varrella kiinteistöjä omistavat tai hallinnoivat valtuutetut eivät ole olleet esteellisiä osallistumaan asian käsittelyyn ja päätöksentekoon valtuuston kokouksessa. Hallinto-oikeuden ratkaisun perusteluiden mukaan valtuuston päätös oli valituksessa esitetyllä esteellisyyteen liittyvällä perusteella syntynyt virheellisessä järjestyksessä, jonka vuoksi hallinto-oikeus on kumonnut valtuuston päätöksen.

Hallinto-oikeuden päätös ei ole lainvoimainen. Mahdollisesta muutoksenhausta hallinto-oikeuden päätökseen päätetään erikseen. Ratahankkeen etenemistä koskeva aikataulu huomioon ottaen mahdollisesta muutoksenhausta riippumatta asia on tarkoituksenmukaista käsitellä päätöksen hallinto-oikeudessa kumoamisen johdosta uudelleen.

Päätöksenteon kohteena olevat asiakirjat vastaavat kaupunginvaltuuston 13.4.2026 § 32 päätöksellä hyväksyttyjä asiakirjoja.

Osakassopimusta koskeva esittelyteksti liitteineen on kokonaisuudessaan luettavissa esityslistalta.

Ennen osakassopimuksen käsittelyä valtuutettu Asko Määttänen esitti, että valtuusto päättää vielä erikseen hänen esteellisyydestään, koska kaupunginhallitus oli kokouksessaan 26.10. päättänyt hakea muutosta Turun hallinto-oikeuden päätöksiin korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Kaupunginvaltuusto päätti kuitenkin yksimielisesti, että Turun hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti valtuutettu Määttänen ei ole esteellinen.

Päätös: Tehtiin kannatettu muutosesitys osakassopimuksen hylkäämisestä. Äänin 29–22 käsittelyä päätettiin jatkaa ja

1) Kaupunginvaltuusto hyväksyi Länsirata Oy:tä koskevan päivitetyn osakassopimuksen liitteineen sekä kuntaosakkaiden sitoumuksen toisen rakentamisvaiheen rahoittamisesta liitteen mukaisessa muodossa.
2) Kaupunginvaltuusto sitoutui Länsirata Oy:n ratahankkeen ensimmäisen rakentamisvaiheen rahoittamiseen enintään 27 miljoonalla eurolla ja vastaa Länsirata Oy:n 520 miljoona euron vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen tai Suomen valtion muutoin järjestelemän rahoituksen  rahoituskustannuksista enintään 2,23 prosentilla.
3) Kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin kaupungin ja Kirkkonummen kunnan omistamien osakkeiden hankinnan Länsirata Oy:lle siten, että hankinnassa noudatetaan osakassopimuksessa sovittuja periaatteita.
4) Kaupunginvaltuusto hyväksyi osakassopimuksen mukaisen maksuttoman suunnatun osakeannin, jolla Suomen valtion osuus nousee 67,0 prosentista 68,24 prosenttiin ja kuntaosakkaiden omistusosuudet pysyvät ennallaan Kirkkonummen poisjäämistä lukuun ottamatta.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti, että

  • kaupunginhallitus valtuutetaan hyväksymään osakassopimukseen ja liitteisiin mahdollisia muutoksia, joilla ei ole suhteellisesti arvioiden merkittäviä vaikutuksia Salon kaupungin rahoitusosuuksiin eikä kuntaosakkaiden kokonaisrahoitusvastuuseen, ja
  • kaupunginjohtaja valtuutetaan hyväksymään osakassopimukseen ja sen liitteisiin vähäisiä teknisiä tarkennuksia ja,
  • kaupunginjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan osakassopimus ja järjestelyyn liittyvät muut asiakirjat edellyttäen, että muut osakassopimuksen osapuolet hyväksyvät asiakirjat vastaavan sisältöisenä ja kuntaosakkaat hyväksyvät ratahankkeen toisen vaiheen rahoituksen liitteen mukaisessa muodossa.

Kaupunginvaltuuston päätös pannaan täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta lainvoimaa odottamatta.

§87 Salon kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Kaupunginvaltuuston tulee kuntalain 14 §:n 2 momentin 7. kohdan perusteella päättää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista.

Sisäinen valvonta on osa kunnan johtamisjärjestelmää sekä kunnan johdon ja hallinnon työväline, jonka avulla arvioidaan asetettujen tavoitteiden toteutumista, toimintaprosesseja ja riskejä. Valvonta edistää organisaation tehokasta johtamista, riskienhallintaa ja toiminnan tuloksellisuuden arviointia.

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet on hyväksytty aiemmin kaupunginvaltuustossa 12.12.2013 §167.

Sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteita koskeva esittelyteksti liitteineen on kokonaisuudessaan luettavissa esityslistalta.

Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet liitteen mukaisesti.

§88 Varsinais-Suomen kiinteistökuntayhtymän tilintarkastussopimuksen hyväksyminen

Päätös: Kaupunginvaltuusto valitsi Varsinais-Suomen kiinteistökuntayhtymän tilintarkastusyhteisöksi BDO Audiator Oy:n.

 §89 Varavaltuutettujen määrääminen

Keskusvaalilautakunta on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrännyt vaalilain ja kuntalain mukaisesti uusia varavaltuutettuja, koska kuluvan valtuustokauden aikana varavaltuutetut ovat vähentyneet joko varsinaiseksi valtuutetuiksi siirtymisen, paikkakunnalta pois muuttamisen vuoksi tai muusta syystä johtuen.

Keskusvaalilautakunta on päätöksellään 23.09.2026 §13 määrännyt vertailulukujen suuruuden mukaisessa järjestyksessä Vihreän liiton viidenneksi varavaltuutetuksi Mika Nummenpalon ja Vasemmistoliiton kolmanneksi varavaltuutetuksi Roosa Lehtosen.

Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti merkitä tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen uusien varavaltuutettujen määräämisestä.

§90 Eroanomus Salon Seudun koulutuskuntayhtymän varavaltuutetun tehtävästä

 Päätös: Kaupunginvaltuusto myönsi Henna Anttilalle eron Salon Seudun koulutuskuntayhtymän varavaltuutetun tehtävästä ja valitsi hänen tilalleen uudeksi varajäseneksi Salon Seudun kuntayhtymän valtuustoon Anne Hurveen.

 §91 Anna Härrin ym. valtuustoaloite Salon alueellisen kehittämisen strategiasta

 Valtuustoaloitteessa todetaan:

”Salon alueellisen kehittämisen strategia

Salon yksi vahvuuksista on mahdollisuus monimuotoiseen asumiseen ja yrittämiseen. Lukuisat alueet omine erityispiirteineen ja kylineen luovat elinvoimaa koko Salolle. Jatkuva epävarmuus tulevaisuuden palveluista syö alueiden vetovoimaa sekä aiheuttaa kuormitusta niiden asukkaille.  Olisi tärkeää, että meillä olisi kaupunkina strategiset tavoitteet eri alueiden tulevaisuudelle sen sijaan, että pistemäisesti poistamme silloin tällöin palveluita katsomatta kokonaisuutta.

Esitämme, että Salo tekee alueille vision ja siihen pohjautuvan strategian. Siinä alueiden erityispiirteet tunnistaen tulisi asettaa tavoitteita tulevaisuudelle sekä konkreettisia toimenpiteitä, joilla tavoitteisiin päästään. Strategian laadinnassa on kuultava laajalti eri alueiden kuntalaisia, yrityksiä ja kyläyhdistyksiä.”

Aloitteeseen annetussa vastauksen todetaan muun muassa:

Erillisen alueellisen kehittämisstrategian laatimisen käynnistäminen ei ole perusteltua, koska se loisi yhden lisäkerroksen nykyisten suunnitelmien, ohjelmien ja kaupunkistrategian väliin. Kaupunkistrategian toimeenpanoa tukevat ohjelmat ja kehittämissuunnitelmat tarjoavat tarkoituksenmukaiset välineet myös alueellisten tavoitteiden, vahvuuksien ja kehittämistarpeiden huomioimiseksi.

Valtuustoaloitteessa esiin nostetut näkökohdat alueiden elinvoiman, omaleimaisuuden ja asukkaiden osallistamisen merkityksestä ovat tärkeitä. Näitä tavoitteita edistetään kuitenkin osana voimassa olevan kaupunkistrategian toimeenpanoa sekä sitä täydentävien ohjelmien ja suunnitelmien valmistelua ja toteutusta.

Aloitteeseen annettu vastaus on kokonaisuudessaan luettavissa esityslistalta.

Päätös: Tehtiin kannatettu muutosesitys aloitteen palauttamisesta uudelleen valmisteluun. Äänin 29–22 asian käsittelyä päätettiin jatkaa ja kaupunginvaltuusto merkitsi valmistelun mukaisen vastauksen aloitteeseen tiedoksi ja totesi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 Aloitteet 

Kokouksessa tehtiin yksi valtuustoaloite. Aloitteessa esitetään, että kaupunki selvittää vuoden 2027 talousarvioon esitettyjen nuorisopalvelujen säästöjen sekä palveluverkkoon ja henkilöstöön kohdistuvien muutosten vaikutukset.