Hyppää sisältöön
Tiedote

Salon kaupunki on avannut ostolaskunsa Avoindata-verkkopalvelussa

Julkaistu 28.9.2023 13:47

Salon kaupunki on avannut ostolaskunsa Avoindata-verkkopalvelussa (avoindata.fi). Ostolaskujen julkistamisessa on noudatettu Kuntaliiton ohjeita ostolaskudatan avaamisesta.

Salon kaupunginhallitus päätti tämän vuoden tammikuussa, että ensimmäisessä vaiheessa ostolaskut avataan ajalta 1.1.-30.6.2023 ja sen jälkeen vuosittain aina tilinpäätöksen yhteydessä.

Ostolaskuista julkaistavaa tietoa ovat muun muassa toimittajan nimi ja y-tunnus, laskun summa ja kirjanpidon tilinumero. Aineisto sisältää palvelujen, aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostot sekä kuntien kirjanpidossa tiliryhmään muut toimintakulut kuuluvat ostot vuokrat mukaan lukien. Aineistosta on poistettu tietosuojan vuoksi henkilötietoja sekä toiminimiä sisältävät ostolaskutiedot.

Datan avaaminen edistää kunnan avoimuutta ja vahvistaa siten demokratiaa sekä tukee kunnan kustannustietoista toimintatapaa. Ostolaskudatan avaaminen kunnan taloushallinnon järjestelmistä helpommin käytettävään muotoon ja kenen tahansa ulottuville edesauttaa myös kunnan oman toiminnan suunnittelua ja johtamista.

Linkki Avoindata-palveluun ohjeineen löytyy myös kaupungin verkkosivuilta osoitteesta:
https://salo.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/talous/kaupungille-osoitetut-laskut/

Lisätietoja:
Vt. talousjohtaja Maria Kulmala
02 778 4017, maria.kulmala@salo.fi