Hyppää sisältöön
Tiedote

Salon kaupunki sitoutuu Itämerihaasteen

Julkaistu 28.8.2024 07:40

Salon kaupunki sitoutuu kaupunginhallituksen päätöksestä (19.8.2024 § 239) Itämerihaasteen uudelle toimenpidekaudelle 2024–2028. Ajankohta päätökselle on mitä mainion, sillä 29.8.2024 vietetään Itämeripäivää.

Itämerihaaste on kansainvälinen verkosto, jonka visiona on puhdas, tuottava ja yhteinen Itämeri. Verkostoon kuuluu mm. kuntia, yhdistyksiä, oppilaitoksia ja yrityksiä. Verkosto haastaa organisaatioita toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä Itämeren hyväksi. Toimenpiteillä tavoitellaan meren kestävää käyttöä, roskaantumisen ja vesistöille haitallisten aineiden käytön vähentämistä, luonnon monimuotoisuuden lisääntymistä, rehevöitymisen hillitsemistä sekä yhteistyön ja osallisuuden lisäämistä.

-Itämerihaasteen tavoitteet ovat sellaisia, joita kaupunki voi omalta osaltaan edistää maa- ja merialueillaan, kertoo ympäristönsuojelusuunnittelija Miina Fagerlund.

Salon kaupunki jakaa Itämerihaasteen vision ja tavoitteet. Salo on kaupunkistrategiassaan sitoutunut huolehtimaan vesistöjensä tilasta ja vaalimaan luontonsa monimuotoisuutta. Lähivesistä huolehtiminen ja kukoistava luonnon monimuotoisuus ovat myös Salon kaupungin vuosille 2021–2025 laatiman ilmasto- ja ympäristöohjelman kaksi päätavoitetta.

Kaupunki saa itse suunnitella toimenpiteensä Itämeren hyväksi. Salon kaupunki sitoutuu Itämerihaasteeseen nykyisellä ilmasto- ja ympäristöohjelmallaan, johon on kirjattu useampia Itämerihaasteen tavoitteita vastaavia konkreettisia toimenpiteitä. Itämerihaasteen tavoitteet huomioidaan ilmasto- ja ympäristöohjelman päivitystyössä, ja Itämerihaasteen sitoumusta jatketaan uuden ilmasto- ja ympäristöohjelman toimenpiteillä.

Salon kaupunki on jo toteuttanut monia toimenpiteitä lähivesiensä ja Itämeren hyväksi. Hyvinä esimerkkeinä ovat kaupungin järjestämät roska- ja vieraslajitalkoot, osallistuminen kala-aiheisilla kaivonkansitarroilla Mahanpuruja muovista -kampanjaan sekä osallistuminen virtavesien vaellusmahdollisuuksia parantaviin hankkeisiin esimerkiksi Anerionjoen Holstenkoskella. Kaupunki on lisäksi käynnistänyt oman Saaristomerityönsä ja lähtenyt tavoittelemaan Halikonlahden parempaa tilaa Halikonlahti 2024–2025 -selvityshankkeen myötä.

-Itämerihaasteen sitoutuminen tuo kaupungin Itämeren hyväksi tekemälle työlle lisää näkyvyyttä sekä laajan yhteistyöverkoston tulevien toimenpiteiden ideoimiseksi ja toteuttamiseksi, kertoo ympäristönsuojelusuunnittelija Miina Fagerlund.

Lisätietoja Itämerihaasteen verkkosivulla.

Lisätietoja Salon kaupunkistrategiasta – Salo.fi.

Lisätietoja Salon kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelmasta – Salo.fi.

Lisätiedot:
Ympäristönsuojelusuunnittelija Miina Fagerlund
02 778 6696
miina.fagerlund@salo.fi