Hyppää sisältöön
Tiedote

Salon kaupunkistrategian syyskuun ajankohtaiskatsaus

Julkaistu 2.10.2024 13:58

Olemme nostaneet syyskuun katsaukseen nuorisopalveluiden ajankohtaiset kuulumiset, Paikun kesän maksuttoman kampanjan tulokset sekä Salon kulttuuriohjelmatyön.

Nuorille siivet ja juuret – nuorisovaltuusto avaa nuorille mahdollisuuksia vaikuttamiseen omassa kaupungissa

Nuorten osallisuuden edistämisen voidaan katsoa linkittyvän kaupungin strategiassa useampaankin tavoitteeseen. Nuorisovaltuusto kuuluu Unicefin lapsiystävällinen kunta- mallin toimintasuunnitelmassa aktiivisena toimijana kaupungin strategian mukaisten tavoitteiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Oikeudenmukaisen kaupungin näkökulmasta kaikille annetaan tasavertaiset mahdollisuudet tulla kuulluksi, ja lapset ja nuoret otetaan mukaan kehittämään asuin- ja elinympäristöään. Nuorisovaltuusto on yksi toimija tässä joukossa, ja sen tarkoituksena on tuoda nuorten oma ääni kuuluviin.

Palvelujen toteuttamisen näkökulmasta kaupungin tavoitteena on edistää kuntalaisten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta sujuvassa yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Nuorisovaltuusto luetaan kaupungin yhdeksi vaikuttamistoimielimeksi, ja nuorisovaltuustolle on myönnetty läsnäolo-, puhe- ja aloiteoikeus Salon kaupunginvaltuustoon, lautakuntiin ja elinvoimajaostoon. Nämä avaavat nuorisovaltuustoon kuuluville nuorille näköalapaikan kaupungin päätöksentekoon sekä suoran vaikuttamismahdollisuuden ei pelkästään nuorten, vaan kaikkien kuntalaisten asioihin.

Nykyinen nuorisovaltuusto esitti valtuustoaloitteen opiskelijahintaisesta vuosikortista Salon uimahalliin. Tämän tuloksena vuoden 2024 alusta uimahalliin astui voimaan uusi hinnoittelu opiskelijoiden ja lasten vuosikortin hinnan osalta. Nuorisovaltuusto on nostanut esiin ja käsitellyt myös muita salolaisten nuorten näkökulmasta tärkeitä aiheita kuten koulujen aamupalatarjoilu ja koulujen alkamisaikakysely. Nuorisovaltuusto toimielimenä lausuu säännöllisesti kaupungin päätöksenteon kannalta olennaisiin ohjelmiin ja suunnitelmiin nuorten näkökulman.

Istuvan nuorisovaltuuston kausi on lähenemässä loppuaan, ja seuraavalle kaksivuotiselle kaudelle valitaan uudet edustajat. Nuorisovaltuuston voimassaolevan toimintasäännön mukaisesti vaalikelpoisia ovat kaikki salolaiset vuosina 2004-2010- syntyneet nuoret. Nuorisovaltuustovaalit toteutetaan Salon kaupungin nuorisopalvelujen johdolla kaikissa Salon yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa sekä kaupungintalolla siten, että kaikilla äänioikeutetuilla on mahdollisuus vaikuttaa.

Faktalaatikko nuorisovaltuustosta:

  • Vaikuttamiskanava, jolla mahdollisuus saada nuorten ääni oikeasti kuuluville
  • Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja kiinnostukseen toimia mukana valtuustossa
  • Valtuustokausi 2023-2024, 15 jäsentä
  • Läsnäolo-, puhe- ja aloiteoikeus Salon kaupungin lautakunnissa
  • Valtuustolle valitaan oma puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kaksi sihteeriä
  • Valtuuston toiminnassa nuorisopalveluista mukana nuorisopalvelupäällikkö
  • Nuorisovaltuustovaalit ajalla 28.10.-8.11., joissa kaudelle 2024-2026 valitaan 15 jäsentä

Lisätietoja nuorisovaltuustosta kaupungin verkkosivulla.
Lisätietoja nuorisovaltuustovaaleista – Salo.fi.
Linkki nuorisovaltuuston tekemään videoon nuorisovaltuustotyöstä – YouTube.com.

Alangon Liikennepuiston toinen toimintakausi Salon kaupungin nuorisopalveluilla oli täynnä aurinkoa

Alangon Liikennepuiston toinen toimintakausi Salon kaupungin nuorisopalveluilla oli täynnä aurinkoa, iloisia lapsia, ahkeria nuoria kesätyöntekijöitä, vilskettä ja muutamia sadetuntejakin. Voidaan todeta, että liikennepuiston kesä oli onnistunut ja toiminnan ja palvelun kehittäminen antoi hyvän pohjan vuoden 2025 toimintakaudelle.

Asiakkaiden käyntimäärät tuplaantuivat edelliseen vuoteen verrattuna: lapsiasiakkaita oli vuonna 2024 reilu 4000 ja aikuisiakin melkein 3000. Liikennepuisto otettiin ns. omaksi palveluksi, joka näkyi mm. vakioperheiden säännöllisillä vierailuilla puistossa ”picnic”- hengessä.

Salon kaupungin nuorisopalveluiden kesätoiminnan yhtenä kärkipalveluna on kaupungin mahdollistamat kesätyöpaikat nuorille. Tänäkin vuonna kaupunki kesätyöllisti 131 nuorta, joista mm. liikennepuistossa työskenteli 17 kesätyönuorta. Joillekin nuorille kesätyö oli ensikosketus työelämään, jossa otetaan askeleita kohti tulevaisuutta ja osallisuutta yhteiskuntaan. Liikennepuiston kesätyönuoret oppivat asiakaspalvelua, ohjaustaitoja, erilaisia pieniä huolto- ja asennustehtäviä, nuoret keräsivät asiakaspalautteita sekä kehittivät ja ideoivat tulevankin vuoden toimintaa. Kesätyönuoret osoittivat loistavaa tiimitoimintaa.

Ja jottei asiakaspalautteet ja kesätyönuorten palautteet jäisi pelkäksi sanahelinäksi, vuodelle 2025 on jo viritteillä palvelun kehittämisasioita. Työlistalla on mm. erilaisia tapahtumia, hieman vanhemmille nuorille suunnatut omat vuorot, pienimuotoista kahvilatoimintaa sekä erityisesti lasten toivoma lisäauton hankinta.

Paikun kesäkampanjan aikana tehtiin lähes 50 000 matkaa

Salon joukkoliikenne Paikulla oli jo kolmatta kesää peräkkäin viiden viikon mittainen kampanja, jonka aikana kaikki matkustajat saivat liikkua Paikulla maksutta. Kesäkampanja alkoi juhannuksen jälkeen ja päättyi heinäkuun lopulla 26.7.2024. Kampanjan tavoitteena on ollut kannustaa ja rohkaista kaikkia salolaisia kokeilemaan linja-autolla liikkumista sekä innostaa käyttämään joukkoliikennettä myös muulloinkin. Kampanjalla on pyritty edistämään joukkoliikenteen houkuttelevuutta, mikä on myös kirjattu yhdeksi Salon kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelman tavoitteeksi. Maksuttoman kampanjan aikana Paikku-matkustus oli suurin piirtein samalla tasolla edellisen vuoden kanssa. Kampanja aikana tehtiin lähes 50 000 matkaa. Matkustustilastojen mukaan Paikun suosituimmat linjat 1, 220 sekä 520 ovat olleet myös eniten käytössä kesän maksuttoman kampanjan aikana. Myös viime syksystä lähtien kokeilussa olleilla iltalinjoilla 600A ja 600B tehtiin kesäkampanjan aikana yhteensä yli 2100 matkaa. Sen sijaan edelliseen kesään verrattuna Teijon ja Särkisalon matkustusmäärät vähenivät.

Positiivista on, että Paikun matkustajamäärät ovat edelleen lievässä kasvussa vuoden 2023 ennätysmääriin verrattuna. Tämä kertoo siitä, että joukkoliikennettä käytetään Salon alueella vuosi vuodelta yhä enemmän. Salon ilmasto- ja ympäristöohjelman tavoitteena on joukkoliikenteen osalta kasvattaa matkustusmääriä ja siten huolehtia kestävästä liikkumisesta kunnan alueella. Suunta on joukkoliikenteen käytön osalta oikea.

Liikennepalvelut jatkaa työtään Paikun palvelutason vahvistamiseksi, mikä on myös kirjattu ohjelman tavoitteeksi. Syksyn aikana liikennepalvelujen tavoitteena on valmistella päätöksentekoon Paikun palvelutason kehittämissuunnitelma, johon myös kuntalaisilta toivotaan osallistumista. Edistämällä Paikun palvelutasoa joukkoliikenteen houkuttelevuuskin kasvaa kattavamman vuorotarjonnan mahdollistaessa yhä paremman liikkumisen ja sujuvammat matkaketjut.

Kulttuuri yhdistää

Kulttuuri yhdistää – Salon kulttuuriohjelmalla haluamme luoda yhteiset suuntaviivat tulevaisuudelle ja vahvistaa kulttuurin ja taiteen merkitystä hyvän elämän ja kaupungin elin- ja vetovoiman rakentajana. Emme rakenna pilvilinnoja vaan vahvistamme kulttuurin kivijalkaa ja tähtäämme vau-efektiin, joka kannustaa pysähtymään ja jäämään Saloon, ihmettelemään ja kokemaan.

Ohjelmatyö käynnistyi Salon kaupungin kulttuuripalveluiden ja päättäjien aloitteesta vuonna 2021. Mukaan työhön kutsuimme kaupungin eri toimialoja, kuntalaisia, yhdistyksiä, yhteistyökumppaneita ja muita sidosryhmiä. Kaiken kaikkiaan matkan varrella yli 1000 ihmistä osallistui ohjelman keskusteluihin, kyselyihin ja työpajoihin. Näiden avulla tunnistimme sekä yhteisiä että toimijoiden omia tarpeita salolaisen kulttuurin vahvistamiseksi.

Kulttuuriohjelman päätavoitteita ovat:

  1. Kulttuurin vahva kivijalka: kulttuurin ja taiteen tilojen ja toimintaedellytysten parantaminen
  2. Kulttuuri kulkee ja liikuttaa: kulttuurin monipuolisuuden ja saavutettavuuden lisääminen ja
  3. Rohkeus tehdä uusia juttuja, tehdä yhdessä, tehdä toisin: yhteistyön edistäminen ja sujuvoittaminen sekä kulttuuritoimijoiden että kaupungin eri toimialojen kesken

Kulttuuriohjelma toteuttaa osaltaan Salon kaupunkistrategiaa 2030. Kulttuuriohjelmaa ohjaavat keskeisimmät strategiatavoitteet ovat profiloituminen liikunta- ja kulttuurikaupungiksi, elävät ja yhteisölliset kylät sekä tapahtumien vetovoimainen kaupunki.

Tällä hetkellä ohjelmaa viimeistellään viimeisten lausuntojen ja saavutettavuuden osalta. Julkistaminen tapahtuu Salon kulttuurifoorumin yhteydessä 12.11.2024, mutta voit tutustua luonnokseen jo nyt kulttuuriohjelman verkkosivuilla.

Toivomme kulttuuriohjelman toimivan innostumisen, kehittämisen ja uudistumisen työkaluna kaikille meistä. Salossa kulttuuri on kaikkea toimintaa yhdistävä ja edistävä tekijä.

Strategian ajankohtaiskatsaukset julkaistaan kerran kuukaudessa kaupungin verkkosivulla sekä kaupungin sosiaalisen median pääkanavissa. Tutustu kaupunkistrategiaan – salo.fi/strategia. Sivulta löytyy myös strategiaan liittyvät ajankohtaiset tiedotteet.

Lisätiedot:
Nuorisopalvelut ja nuorisovaltuusto
Nuorisopalvelupäällikkö Taina Laaksonen
044 778 4800, taina.k.laaksonen@salo.fi

Salon joukkoliikenne Paikku
Liikennepalvelupäällikkö Tanja Ahola
02 778 7714, tanja.ahola@salo.fi

Kulttuuriohjelma
Kulttuuripäällikkö Mikko Nortela
02 778 2026, mikko.nortela@salo.fi