Hyppää sisältöön
Tiedote

Salon torille talveksi upouudet torikopit

Julkaistu 28.11.2024 13:11

Salon kaupunki on tuottanut Salon torille neljä torikoppia, jotka saapuivat torille tänään torstaina 28.11.2024.

Torin kopit on suunnitellut kaupungin tilapalvelut/talosuunnittelu ja sopivat ulkoasultaan torin yleisilmeeseen. Koppien valmistus toteutettiin työllisyyspalvelun palkkatuettujen määräaikaistyössä olevien työntekijöiden toimesta.

– Koppien rakentaminen oli meille mieluisa ja innostava projekti. Torikopit tuovat kaunista ja näkyvää ilmettä kaupunkiin, kaikkien iloksi, kertoo vastaava työvalmentaja Ilja Savolainen, Waltin työpajatoiminnasta.

Torikoppien on tarkoituksena elävöittää ja lisätä torin houkuttelevuutta ja viihtyvyyttä myös talviaikaan.

Varsinkin tapahtumien aikaan torikoppien ympärille muodostuu usein yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, ja ne lisäävät kaupunkilaisten viihtyvyyttä ja vahvistavat alueen identiteettiä. Tori on tärkeä vetonaula kaupungille ja toria halutaan kehittää jatkossakin paremmaksi palvelemaan kaupunkilaisia.

Lisäksi kaupunki haluaa kehittää Salon joulua entistä houkuttelevammaksi ja kopit ovat yksi toimenpide kohti tunnelmallisempaa joulukaupunkia.

Torikopit ovat torilla koko talvikauden ja sen jälkeen niitä voi käyttää erilaisissa tapahtumissa ympäri kaupunkia. Torikopit ovat vuokrattavissa torimyyjille päiväpaikkoina. Kopeissa on sähkö sekä infrapunalämmitin, joten käyttömukavuus on otettu suunnittelussa huomioon.

Lisätietoja: Karolina Blom, tapahtumakoordinaattori, puh. 050 471 3173