Salon työllisyyden kuntakokeilu palvelee asiakkaitaan koko kesän ajan
Julkaistu 22.6.2021 08:30Työllisyyden kuntakokeilu on ollut käynnissä Salossa, Marttilassa ja Koskella vuoden 2021 maaliskuusta alkaen. Ensimmäiset vajaa neljä kuukautta ovat sujuneet kokonaisuudessaan hyvin. Kuntakokeilun asiakkaaksi siirtyi maaliskuun alussa 2840 henkilöä. Koronarajoitusten ja yleisen työmarkkinatilanteen parantuessa asiakasmäärä on pienentynyt ja on nyt 2700 (6/ 2021). Tällä hetkellä kuntakokeiluun siirtyy jonkun verran nuoria vastavalmistuneita ja heidät kaikki pyydetään Ohjaamon päivystykseen käymään.
Alkuvaiheessa asiakkaita on kontaktoitu pääosin soittamalla mutta koronatilanteen hellittäessä kasvokkain tapahtuva asiakaspalvelu on lisääntynyt.
– Toivottavasti pääsemme heti alkusyksystä vielä lisäämään henkilökohtaisia tapaamisia sekä käynnistämään erilaisia tapahtumia ja infoja, kertoo kokeilun koordinaattori Salla Seppälä.
Nuorille suunnatut tapahtumat heinä- elokuussa ovat ensimmäiset kuntakokeilun ja Salon Ohjaamon yhteiset infot nuorille, jotka eivät ole saaneet jatko-opiskelupaikkaa. Salossa on paljon tarjontaa myös ns. välivuodelle, jonka aikana voi tehdä töitä, opiskella tai saada tukea jatkosuunnitelmien tekemiseen lukuisten erilaisten palvelujen avulla.
Kuntakokeilu ja Voimalan päivystykset palvelevat asiakkaita läpi kesän. Ohjaamo on alle 30-vuotiaille avoinna arkisin klo 12 – 15. Kuntakokeilun päivystys on avoinna normaalisti klo 10 – 15 mutta heinäkuussa poikkeuksellisesti klo 12 – 15. Myös TE-palvelut.fi Oma Asioinnin kautta saa hyvin yhteyden omaan omavalmentajaan tai hänen lomasijaiseensa.
Lisätietoja Salon Ohjaamosta
Lisätietoja Salon työllisyyden kuntakokeilusta
Lisätiedot:
Salla Seppälä, koordinaattori
02 778 2156, 050 439 8446
salla.seppala@salo.fi