Hyppää sisältöön
Tiedote

Salossa koulutetaan koiranomistajia iäkkäiden ulkoiluystäviksi

Julkaistu 15.9.2022 08:38, Päivitetty 15.9.2022 08:46

Moni iäkäs ei pääse tai uskalla lähteä yksin ulos esimerkiksi kaatumisen pelon tai liikuntakyvyn ongelmien vuoksi. Ulkoiluavusta on pulaa ja uusia vapaaehtoisia tarvitaan ulkoilemaan ikäihmisten kanssa. Ikäinstituutin Tossut ja tassut liikkeelle -hankkeessa koulutetaan koiranomistajia kotona asuvien iäkkäiden ulkoiluystäviksi. Toiminta käynnistyy syksyllä Salossa.

Kuva: Sakari Röyskö

– Kannustamme salolaisia koiranomistajia mahdollistamaan ulkoilua niille iäkkäille, jotka eivät yksin pääse ulos. Ulkoiluystävänä toimiminen tuo auttamisen iloa ja merkityksellistä yhdessä tekemistä koiran kanssa. Koiran läsnäololla on valtavan myönteinen vaikutus ihmisiin ja koira voi myös motivoida iäkästä ulkoilemaan, kertoo Ikäinstituutin koordinaattori Saini Suutari.

Vapaaehtoiseksi voi tulla mukaan täysi-ikäinen koiranomistaja, joka tuntee ja hallitsee koiransa hyvin. Ulkoiluystävätoimintaan soveltuva koira suhtautuu ystävällisesti vieraisiin ihmisiin, eikä pelkää liikkumisen apuvälineitä.

– Uskomme koirien positiiviseen voimaan. Toivommekin löytävämme uusia ihmisiä liikuttamaan ikäihmisiä, sanoo Salon seurakunnan diakoniatyöntekijä Sanna Saramo.

Myös Ikäkeskus Majakassa ollaan iloisia uudesta toiminnasta.

– Me Salon kaupungin vanhuspalveluissa uskomme yhdessä tekemisen iloon ja voimaan. Haluamme kannustaa ikäihmisten ulkona liikkumisen tukemista, kertoo Ikäkeskus Majakan vs. toiminnanohjaaja Maarit Pakkala.

Maksuton koulutus 27.9. ja 3.10.

Ikäinstituutti ja Salon Valikko-ryhmä KumppaRit järjestävät koulutuksen vapaaehtoisille, jotka haluavat ryhtyä iäkkäiden ulkoiluystäviksi joko koiran kanssa tai ilman koiraa. Koulutus järjestetään Salon Sytyn tiloissa 27.9. ja 3.10. Ensimmäinen koulutuspäivä on tarkoitettu kaikille ulkoiluystäville ja viimeinen vain koiranomistajille, jolloin koirat ovat mukana.

Ilmoittautuminen koulutukseen 19.9. mennessä: salonsyty.fi/ilmoittaudu tai toimisto@salonsyty.fi, 044 765 3822

 

Tossut ja tassut liikkeelle (2022–2024) on Ikäinstituutin koordinoima hanke, joka edistää iäkkäiden ulkoilua vapaehtoistoiminnan keinoin. Hankkeessa kehitetään kahta uutta tapaa ulkoiluavun lisäämiseksi: ulkoiluystävätoimintaa koiranomistajien toteuttamana sekä ulkoiluystävärinkiä, jossa vastuu iäkkään ulkoilussa auttamisesta jakautuu useamman vapaaehtoisen kesken.

Lisätiedot:
Ikäinstituutti, koordinaattori Saini Suutari, 040 526 2298, saini.suutari@ikainstituutti.fi
Ikäkeskus Majakka, vs. toiminnanohjaaja Maarit Pakkala, 02 772 3281, maarit.pakkala@salo.fi