Hyppää sisältöön
Tiedote

Salossa Lampolan päiväkoti ja Ollikkalan koulu harjoittelevat sähkökatkoksen varalta

Julkaistu 7.12.2022 15:34

Salon päiväkodeista ja kouluista ovat Lampolan päiväkoti ja Ollikkalan koulu valikoituneet viikolla 50 järjestettävän sähkökatkosharjoituksen kohteiksi. Toimintaa kahden tunnin mittaisen ennalta ilmoitetun sähkökatkoksen aikana harjoitellaan Ollikkalan koulussa maanantaina 12.12. ja Perniössä sijaitsevassa Lampolan päiväkodissa torstaina 15.12.

Sähkökatkoksen aikana päiväkodin ja koulun toimintaa toimipisteiden oman henkilöstön lisäksi tarkkailevat kaupungin eri palvelualueiden edustajat, jotta kokemuksia saadaan kerättyä mahdollisimman monesta näkökulmasta. Keskeisiä seurattavia asioita ovat muun muassa vesihuolto ja erilaiset varavirtalähteillä varustetut järjestelmät.

Huoltajille on tiedotettu harjoituksesta ennakkoon.

Harjoitus liittyy kaupungin yleiseen varautumiseen mahdollisten ennalta ilmoitettujen tai ennakoimattomien sähkökatkosten varalta.