Hyppää sisältöön
Tiedote

Talvilomalla tapahtuu Salossa

Julkaistu 4.2.2021 12:27

Poikkeusoloista huolimatta Salossa on tarjolla talvilomalla lapsille ja nuorille monenlaista aktiviteettia. Salon kaupungin nuoriso-, liikunta-, kulttuuri ja kirjastopalvelut päättivät jatkaa syksyllä hyväksi havaitsemaansa yhteistyötä loma-ajan aktiviteettien markkinoinnissa. Ohjelmassa on erilaista tekemistä pienissä työpaja- ja liikuntaryhmissä sekä sisä- että ulkotiloissa. Myös omatoimi- ja verkkosisältöjä on tarjolla.

Aktiviteetteja sekä sisällä että ulkona

Ulkona lapset pääsevät hiomaan taitojaan perinteisissä talvilajeissa kuten hiihdossa ja luistelussa, mutta tarjolla on myös talvi- ja eräretkeilyä. Sisätiloissa tarjolla on mm. kädentaitopajoja, tölkkikamerakuvausta, tanssia, tennistä, keilailua, robottikuvataidepajoja, lautapelipäiviä, lomaliikkistä, sekä elektronisen musiikin viikonloppukurssi. Myös uimahallissa järjestetään talvilomalla uimakouluja sekä uimahyppykurssi.

Ohjelmaa ympäri Saloa

Talviloman aktiviteetit levittäytyvät ympäri Saloa. Nuorisopalvelut järjestävät lautapelipäivät Steissin lisäksi myös Suomusjärvellä. Kädentaitopajoja taas on tarjolla Kiikalan, Kuusjoen, Perniön ja Muurlan nuorisotiloissa. Inkereen ja Halikon nuorisotiloissa järjestetään Neuloosi-työpaja. Nuorisopalveluiden talvi- ja eräretket taas suuntautuvat Särkisaloon, Märynummelle ja Kiskon Pappilanniemeen. Liikuntapalveluiden hiihtokouluja järjestetään Perniössä, Inkereellä ja keskustan läheisyydessä Alhaisten Riihelänpuistossa. Luistelu- ja kiekkokouluun taas pääsee Perniössä, Kuusjoella ja Paukkulassa. Lomatanssit-ryhmiä on tarjolla Salohallin lisäksi myös Perniön liikuntahallilla.

Omatoimi- ja verkkosisältöjä loman viettoon

Omatoimisesti perheet voivat vaikkapa vuokrata lumikenkiä liikuntatoimistosta tai vaikkapa varata ajan Taidemuseo Veturitallille uutta Ympäri mennään, yhteen tullaan -näyttelyä katsomaan. Taidemuseo ottaa vastaan 10 vierailijaa kerrallaan yhden tunnin ajaksi. Myös Elektroniikkamuseo on auki normaalein aukioloajoin ja koronarajoitukset huomioiden. Helmikuun Laatuleffana Bio-Salossa esitetään norjalainen seikkailuelokuva Pako yli rajan, myöskin maksimissaan 10 hengen yleisölle.

Nuorille omatoimista lomaohjelmaa tarjoaa nuorisopalveluiden Kaara, joka kiertelee ympäri Saloa maanantaista perjantaihin mukanaan talviaktiviteettia ja hyvää seuraa. Myös Nuorten keskus Steissi sekä Skeittihalli Tunneli ovat avoinna normaalisti talviloman aikana.

Kirjastot palvelevat myös normaalisti talviloman aikana. Lapset ja nuoret voivat osallistua Lukemon Luetaan yhdessä -lukuhaasteeseen lukubingon avulla. Lisäksi Halikon kirjasto järjestää etäkirjavinkkauksen lapsille lastenkirjauutuuksista.

Ohjelma julkaistaan maanantaina 8.2.

Lisätiedot, kuten ilmoittautumisohjeet, kurssimaksut, ikärajat, kellonajat ja paikat kootaan kaikki sivustolle www.salo.fi/talviloma. Koko ohjelma julkaistaan nettisivulla ensi viikon maanantaina ja siitä tiedotetaan myös salolaisten koulujen Wilmaan. Ilmoittautumiset työpajoihin, liikuntaryhmiin ja -kursseille alkavat keskiviikkona 10.2.

Lisätiedot:

Sini Lundgrén, kulttuurituottaja puh. 02 778 4983
Saku Nikkanen, liikunnanohjaaja puh. 02 778 4709
Mariia Silfver, nuorisotyön suunnittelija puh. 02 778 4826
etunimi.sukunimi@salo.f