Hyppää sisältöön
Tiedote

Tapahtumalle etsitään uusia toteuttajia - Iltatoreja järjestänyt Suvisalo ry lopettaa toimintansa

Julkaistu 6.10.2020

Salossa 37 vuotta joka kesätorstaisia iltatoreja järjestänyt Suvisalo ry on päättänyt lopettaa toimintansa. Syyt toiminnan lopettamiseen ovat monet.

– Teemme töitä kesäiltojen eteen ympäri vuoden omien töidemme ohessa, joten jaksaminen on ollut koetuksella, sanoo Suvisalo ry:n puheenjohtaja Tarja Hiltunen.

Päävastuu iltatorien järjestämisestä on Suvisalo ry:n nelihenkisellä hallituksella. Yhdistys on vuosien mittaan etsinyt täydennystä ryhmäänsä, mutta kesällä tapahtuva vapaaehtoistyö ei houkuttele.

– Iltatorien järjestäminen vaatii myös tietynlaista osaamista ja sitoutumista ja tällaiset henkilöt Salossa ovat jo niin monessa muussa mukana, muistuttaa Hiltunen.

Hiltusen mukaan iltatorien rahoitusmalli kaipaa uudistamista. Toiminnan pohjana on kaupungin kanssa solmittava markkinointiyhteystyösopimus, joka kattaa noin puolet kesän budjetista. Salon kaupungin tukisumma on vaihdellut vuosien aikana riippuen siitä mikä on ollut kaupungin taloudellinen tilanne. Toinen puoli budjetista on sponsorirahoitusta ja sponsorit ovat pääasiassa olleet salolaisia yrityksiä sekä yhdistyksiä.

– Sponsorirahoituksen kanssa on viime vuosien kanssa ollut ongelmia, ylimääräistä rahaa ei Salossa ole. Nyt kaivataankin uusia ideoita, Hiltunen jatkaa.

Tapahtuman suurin kuluerä ovat olleet esiintyjät, ja monipuolisen esiintyjätarjonnan suunnittelu sekä esiintyjien varaaminen on puolestaan ollut eniten aikaa vievä osa tapahtuman toteuttamisessa.

Yhdistyksen jäsenet eivät ole saaneet työstään rahallista korvausta, vaan kaikki rahoitus on käytetty tapahtuman järjestämiseen. Kaikki mahdollinen on tehty omana työnä talkoohengessä bajamajojen siivouksesta järjestysmiehinä toimimiseen.

– Itse tuote, noin 13 kertaa kesässä järjestettävät iltatorit, on kunnossa. Väki löytää tiensä torille vuosi toisensa jälkeen, kävijöitä riittää myös salolaisiin liikkeisiin, tapahtuma tunnetaan ympäri Suomea ja delegaatiot eri kaupungeista käyvät ottamassa mallia, miten Salossa on pystytty toteuttamaan huippusuosittu tapahtumasarja, luettelee Hiltunen.

Suvisalo kiittää Salon kaupunkia vuosien yhteistyöstä.

– Yhteistyö on toiminut kaupungin eri tahojen kanssa loistavasti, kiitos myös päättäjille, että he ovat nähneet iltatorien suuren merkityksen kaupungille, sanoo Hiltunen.

– Salon kaupungin kannalta tämä on tietysti todella ikävä uutinen, mutta samalla ymmärrän hyvin miksi yhdistys päätyi tällaiseen ratkaisuun. Jokaisen jaksamisella on rajansa ja kuinka moni olisi valmis suunnittelemaan kesänsä niin, että olisi joka ikinen torstai käytettävissä, vuodesta toiseen, kommentoi vt. kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen.

– Suvisalon luoma iltatori-ilmiö on niin keskeinen osa Salon vetovoimaa, että tapahtumalle on saatava jatkoa tuleville kesille jossakin muodossa. Tästä olemme jo Suvisalo ry:n kanssa sopineet ja yhdistys on luvannut antaa tuleville järjestäjille käyttöön kaiken tietotaitonsa tapahtumaan liittyen, jatkaa Korhonen.

– Varmasti me kaikki olisimme halunneet vielä kerran tavata Suvisalon väen torilla ja järjestää heille kunnon läksiäiset kiitosten kera, mutta tässä nykyisessä tilanteessa on tyydyttävä kiittämään heitä näin etänä siitä ainutlaatuisesta ja uskomattomasta työstä, jonka he ovat sydämestään tehneet tuottaakseen hyvää mieltä kaikille salolaisille ja täällä käyville kesävieraille, kiittää Korhonen.

Suvisalo ry ja Salon kaupunki ovat jo kuukausien ajan hiljaisesti selvittäneet eri tahojen mahdollisuutta jatkaa iltatorien tuottamista. Tavoitteena on luoda pidemmän ajan toimintamalli, jossa vastuuta jaettaisiin useamman toimijan kesken. Tällä hetkellä haasteellisemmaksi on koettu juuri tapahtuman sitovuus kaikkien kesäkuukausien ajaksi sekä sitoutuminen pitkäjänteiseen toimintaan.

Tulevaan toimintamalliin liittyen tiedotteen yhteydessä julkaistaan linkki verkkokyselyyn, jonka kautta asukkaat ja yrittäjät, kesäasukkaat sekä muut halukkaat voivat kertoa muun muassa mikä iltatoreissa on heille tärkeintä ja millä tavalla he haluaisivat tapahtumaa kehittää. Kysely on avoinna lokakuun loppuun eli 31.10.2020 asti. Mikäli ei halua vastata verkkokyselyyn, voi oman mielipiteensä tai esimerkiksi yhteistyöehdotuksensa toimittaa kirjallisesti kaupungin kirjaamoon (Salon kaupunki, PL 77, 24101 Salo).

Linkki iltatorikyselyyn: https://bit.ly/33s6xLU

Toritapahtumien kehittäminen on olennainen osa meneillään olevaa kaupunkikeskustan kehittämishanketta ja siihen liittyen on tällä hetkellä käynnissä myös karttapohjainen kysely, Salon keskusta kartalla, joka on avoinna kaikille vastaajille 11.10.2020 asti. Myös tässä kyselyssä voi kertoa torin ja sen tapahtumiin liittyviä kehittämisehdotuksia.

Linkki Salon keskusta kartalla –kyselyyn: https://app.maptionnaire.com/fi/9310/

Lisätietoja:
Tarja Hiltunen, Suvisalo ry:n puheenjohtaja, suvisalo@gmail.com, 0400 538 154
Teija Järvelä, viestintäpäällikkö, teija.jarvela@salo.fi, 044 778 2151