Hyppää sisältöön
Tiedote

Tarkastuslautakunnassa kuultiin elinvoimapalveluita

Julkaistu 2.10.2024 15:02

Tarkastuslautakunta kokoontui tänään (2.10.) keskiviikkona syyskauden kolmanteen kokoukseensa. Lautakunnan syyskauden kokousten aiheet painottuvat toimialojen kuulemiseen eli kokouksissa pohjustetaan kuluvan vuoden arviointikertomuksen valmistelua.

Tarkastuslautakunta on valinnut tämän vuoden arviointityön painopistealueiksi elinvoimapalveluiden toimialalta elinvoimajaoston alaiset elinkeinopalvelujen ja maankäyttöpalvelujen palvelualueet, teknisten palveluiden toimialalta teknisen lautakunnan alaiset palvelut, konsernipalvelujen toimialalta hallintopalveluiden, henkilöstöpalveluiden ja talouspalveluiden palvelualat sekä Liikelaitos Salon Veden.

Tämän päivän kokouksessa kuultiin elinvoimajohtaja Mika Mannerveden yleisesittely elinvoimapalveluiden kokonaisuudesta sekä esitykset kaupungin kehittämispalveluiden, työllisyyspalveluiden sekä liikennepalveluiden taloudellisen ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisista.

– Elinvoimapalveluista voisi yhteenvedonomaisesti todeta, että toiminta näyttäytyi kuulemisessa hyvin positiivisena ja mielenkiinnolla seuraamme miten uusi toimiala vie eteenpäin nyt esiteltyjä asioita.

Työllisyyspalveluiden osalta kiinnostaa erityisesti TE-uudistuksen toteutus ja pidämmekin kuntakokeiluun osallistumista erittäin hyvänä asiana uudistukseen valmistautumisen kannalta.

Myös liikennepalvelujen toimintaa on kehitetty hyvin aktiivisesti pienellä tiimillä, ja työn tulokset näkyvät nyt kasvavina matkustajamäärinä sekä toiminnan tehostumisena esimerkiksi onnistuneen kilpailutuksen kautta, lautakunnasta todetaan.

Tarkastuslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 23.10.

Tarkastuslautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat

 

Lisätietoja:
tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Janne Väistö, janne.vaisto@salo.fi, 050 353 6224