Hyppää sisältöön
Tiedote

Tarkastuslautakunta perehtyy kaupungin toimintaan tarkastelemalla myös yksittäisten hankkeiden toteuttamista

Julkaistu 23.10.2025 11:25

Tällä valtuustokaudella tarkastuslautakunta on päättänyt perinteisen arviointikertomustyöskentelyn lisäksi myös tarkastella yksittäisten hankkeiden toteutusprosesseja. Ensimmäiseksi kohteeksi tarkastuslautakunta on valinnut Salon kaupungin uuden jäähallin, joka on nyt rakentamisvaiheessa, jolloin on mahdollista tarkastella hankkeen toteuttamista alusta alkaen rakennuksen valmistumiseen asti.

Jäähallihankkeen valmistelu on kestänyt pitkään ja sisältänyt monia päätöksenteon vaiheita. Tarkastuslautakunta on päättänyt käydä kattavasti läpi koko investointiprosessin vaiheet talousarviovalmistelusta päätöksentekoon sekä hankkeen kilpailutukseen ja rakentamisen toteuttamiseen saakka.

Tavoitteena on, että tehtyjen havaintojen perusteella voidaan yleisellä tasolla kehittää koko investointiprosessia ja sujuvoittaa niin valmistelua, päätöksentekoa kuin varsinaista toteutustakin. Samalla on myös mahdollisuus avata kuntalaisille investointeihin liittyvän valmistelun ja päätöksenteon eri vaiheita sekä niiden moninaisuutta.

Tarkastuslautakunnan tarkoituksena on toteuttaa myös muita vastaavia arviointeja valtuustokauden aikana.

 

Tarkastuslautakunnan syksyn 2025 kokoukset ovat keskiviikkoisin 5.11., 3.12. ja 17.12.

Tarkastuslautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat

Lisätietoja:
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Janne Väistö, janne.vaisto@salo.fi, 050 353 6224