Tarkastuslautakunta tutustui tilintarkastuksen väliraporttiin ja jatkoi arviointikertomuksen valmistelua
Julkaistu 9.4.2026 08:20Tarkastuslautakunta kokoontui eilen (8.4.) vuoden neljänteen kokoukseensa. Kokouksessa kuultiin tilintarkastajaa, joka esitteli tilintarkastuksen toisen väliraportin alustavine havaintoineen. Lopullinen tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus käsitellään tarkastuslautakunnan kokouksessa 6.5.2026.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain mukaan arvioida talouden tasapainon toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä. Salon kaupungin talouden tilanne on tällä hetkellä hyvä ylijäämäisen tilinpäätöksen ja kertyneen taseen ylijäämän vuoksi, eikä taloudelle asetettujen arviointikriteerien osalta ole erityisiä huolen aiheita.
Lisäksi tarkastuslautakunta pohti yhdessä tilintarkastajan kanssa talouden tulevaisuuden näkymiä ja tulee nostamaan nämä kysymykset näkyvästi esille myös vuoden 2025 arviointikertomuksessaan.
Tarkastuslautakunta jatkoi vuoden 2025 arviointikertomuksen valmistelua perehtymällä tilinpäätöksen yhteydessä olevaan strategiaraportointiin sekä henkilöstöraporttiin. Henkilöstöraportin osalta positiivinen havainto oli, että sairauspoissaolojen määrä on laskenut aiemmasta. Arviointikertomuksen valmistelu jatkuu seuraavissa tarkastuslautakunnan kokouksissa ja tavoitteena on, että arviointikertomus valmistuu 6.5.2026.
Tarkastuslautakunnan kevätkauden seuraava kokous on keskiviikkona 22.4. Kevään muut kokoukset ovat 6.5. ja 20.5.
Tarkastuslautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät kaupungin verkkopalvelusta.
Lisätietoja:
tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Janne Väistö, janne.vaisto@salo.fi, 050 353 6224