Hyppää sisältöön
Tiedote

Varha aloittaa sosiaalisen luototuksen myöntämisen elokuun alussa

Julkaistu 10.7.2023 13:03

Varsinais-Suomen hyvinvointialue alkaa myöntää sosiaalista luottoa 1.8. alkaen. Sosiaalisen luototuksen tarkoituksena on ehkäistä pienituloisten taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä tukea itsenäistä pärjäämistä.

Hyvinvointialue voi myöntää sosiaalisen luoton henkilölle, jolla ei ole pienituloisuutensa ja vähävaraisuutensa vuoksi mahdollisuutta saada kohtuuehtoista luottoa, mutta jolla on kuitenkin kyky suoriutua luoton takaisinmaksusta.
Sosiaalista luottoa voidaan myöntää perustelluista syistä esimerkiksi talouden tasapainottamiseen, velkakierteen katkaisemiseen, kodin hankintoihin, työllistymisen tai kuntoutumisen tueksi, asumisen turvaamiseen sekä kriisitilanteiden ratkaisemiseksi.

– Sosiaalista luottoa ovat Varsinais-Suomen alueella aiemmin myöntäneet Turun ja Salon kaupungit ja nyt olemme valmiina aloittamaan sosiaalisen luoton myöntämisen koko Varhan alueella, asiakasohjausjohtaja Jenni Kiviluoto kertoo.

Sosiaalinen luotto on pankkilainaan verrattavissa oleva luotto takaisinmaksuehtoineen. Sosiaalinen luotto ei vaikuta hakijan mahdollisuuksiin saada toimeentulotukea. Sosiaalisen luoton lainamäärä on vähintään 200 euroa ja enintään 15 000 euroa. Laina-aika on korkeintaan viisi vuotta lainan myöntöhetkellä.

Sosiaalisen luoton hakeminen käynnistyy aina puhelinsoitolla. Alkukartoitus tehdään puhelimessa, jonka jälkeen varataan tapaamisaika. Hakemuksen käsittelyaika vaihtelee asiakaskohtaisesti, mutta keskimäärin käsittely kestää 1-3 kuukautta.

Sosiaalisen luototuksen puhelin (p. 040 638 3746) palvelee tiistaisin ja perjantaisin klo 9 – 12.
– Mikäli emme voi myöntää hakijalle sosiaalista luottoa, autamme häntä muilla tavoin tilanteen selvittämisessä. Yhdessä hakijan kanssa kartoitamme myös hänen muut mahdollisesti tarvitsemansa palvelut, johtava sosiaalityöntekijä Elina Wiljanen sanoo.

Sosiaalisen luototuksen palvelua ja ohjeistusta on tehty yhdessä Varhan, Varsinais-Suomen Tulevaisuuden sotekeskus -hankkeen ja muiden hyvinvointialueiden kanssa hyödyntäen aiempaa osaamista ja hyviä käytänteitä.

Lisätietoa Varhan sosiaalisesta luototuksesta ja hakukriteereistä: www.varha.fi/sosiaalinenluotto