Hyppää sisältöön
Tiedote

Varsinais-Suomen aluehallituksen kokouksen päätökset tiistaina 1.11.2022

Julkaistu 2.11.2022 08:08

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hallitus kokoontui 1.11.2022.

  • Aluehallitus nimitti hyvinvointialueen Tyks-sairaalapalveluita johtavan tulosaluejohtajan virkaan vuoden 2023 alusta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin vt. johtajan Mikko Pietilän. Aluehallitus teki valinnan suljettuna lippuäänestyksenä. Mikko Pietilä sai äänestyksessä 9 ääntä ja Satakunnan sairaanhoitopiirin vs. johtaja Petteri Lankinen 6 ääntä. Viran kokonaispalkka on 12 500 euroa kuussa.

Tyks-sairaalapalvelut-tulosalueella työskentelee vuoden 2023 alusta lähtien noin 9 500 ammattilaista.
Tehtävään saatiin kaikkiaan kahdeksan hakemusta. Valintatoimikunta ja aluehallitus haastattelivat ehdokkaita syys-lokakuussa. Virka oli julkisessa haussa syyskuussa 2022. Hyvinvointialueuudistukseen liittyvässä sisäisessä ilmoittautumis-/hakumenettelyssä aiemmin tänä vuonna valittu henkilö ei ottanut virkaa vastaan.

  • Lisäksi perustettiin muita virkoja, jotta noin 24 000 työntekijän hyvinvointialueen henkilöstöhallinto saadaan organisoitua.
  • Hyvinvointialueen valvontakeskukseen valvontakoordinaattorien virat palautettiin valmisteluun.
  • Aluehallitus hyväksyi Maakuntien tilakeskus Oy:n osakassopimuksen. Hyvinvointialuelain mukaan hyvinvointialueiden yhteiseen omistukseen perustetaan valtakunnallinen toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskus. Osaamiskeskuksen tehtävänä on ylläpitää hyvinvointialueiden yhteistä tilatietojärjestelmää ja siihen liittyviä palveluja sekä antaa vuosittain hyvinvointialueille ja valtiolle selvitys hyvinvointialueiden tekemistä toimitiloja koskevista investointipäätöksistä ja niiden vaikutuksista hyvinvointialueiden talouteen. Hyvinvointialuejohtaja valtuutettiin käymään neuvotteluja Satakunnan ja Pohjanmaan hyvinvointialueiden kanssa yhteisen hallitusjäsenen nimittämisestä osaamiskeskukseen.
  • Aluehallitus kävi lähetekeskustelun hyvinvointialueen hallintosäännön seuraavasta vaiheesta. Hallintosääntöä on tarpeen päivittää, sillä aluehallitukseen on suunnitteilla kolme uutta jaostoa: järjestämisjaosto, henkilöstöjaosto sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto. Valmistelevat lautakunnat oltaisiin poistamassa ja niiden tilalle suunnitellaan neljän tulosalueen mukaisia lautakuntia: Tyks ja sairaalapalvelulautakunta, sote-palvelulautakunta, ikääntyneiden palvelulautakunta sekä pelastuslautakunta. Tämänhetkinen, toukokuussa 2022 valtuustossa hyväksytty hyvinvointialueen hallintosääntö.
  • Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialueen viestintäperiaatteet ja visuaalisen ilmeen. Lisätietoja: https://vshyvinvointialue.fi/

Aluehallituksen asialistalla olleet muut aiheet hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Esityslista on kokonaisuudessaan nähtävillä hyvinvointialueen verkkopalvelussa.
Hallituksen seuraava kokous on 8.11.2022, ja kokouksen esityslista julkaistaan em. verkkopalvelussa. Kokousten pöytäkirjat julkaistaan samassa osoitteessa allekirjoittamisen jälkeen.