Hyppää sisältöön
Tiedote

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen päätökset tiistaina 20.12.2022

Julkaistu 21.12.2022 09:10, Päivitetty 21.12.2022 10:10

Varhan henkilöstö saa ensi vuonna valita kolmen työsuhde-etuusmallin joukosta itselleen sopivimman. Lisäksi varataan tyhy-rahaa ja puoli miljoonaa henkilöstön yhteisöllisuuden kehittämiseen. Henkilöstöetuuksiin varataan ensi vuodelle 6,6 miljoonaa euroa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen yli 23 000 työntekijää saavat ensi vuonna valita kolmen työsuhde-etuusmallivaihtoehdon välillä. Varhan henkilöstölle tarjotaan valittavaksi joko 150 euron liikunta-, kulttuuri, hyvinvointi- ja työmatkaetu ja 1,10 euron lounasetu päivässä tai 250 euron liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työmatkaetu tai 2,20 euron suuruinen lounasetu päivässä.

Työyksiköihin varataan henkilöä kohden 25 euroa tyhy-rahaa ja lisäksi Varhan henkilöstön yhteisöllisyyden kehittämiseen varataan 500 000 euroa, joka käytetään erikseen henkilöstön kanssa sovittavalla tavalla. Varhan henkilöstöä muistetaan myös 50- ja 60-vuotismerkkipäivinä sekä eläkkeelle jäännin yhteydessä ennalta sovitulla 60 euron suuruisella lahjakortilla sekä lisäksi eläkkeelle jäävää huomioidaan kahvitustilaisuudella työyksikössä.
Tutkimukset osoittavat, että terveyden, hyvinvoinnin ja palautumisen tärkeimmät tekijät ovat liikunta, terveellinen ruoka sekä riittävä lepo. Varhassa toivotaan, että henkilöstöedut tukevat palautumista ja mahdollistavat aktiivisen vapaa-ajan liikunnan tai kulttuurin parissa. Tärkeänä nähdään myös Varhan työtekijöiden yhteisöllisyyden rakentaminen.

Henkilöstöetuuksien laskennallinen arvo ensi vuodelle 6,6 miljoonaa euroa, joka on viidenneksen enemmän kuin kunnissa ja kuntayhtymissä on maksettu.
Varhan henkilöstöhallinto valtuutettiin tekemään tarkemmat soveltamisohjeet henkilöstöetuuksien täytäntöönpanosta.

Kaarea Oy:n liikkeenluovutussopimus sinetöitiin

Aluehallitus vahvisti Tyksin sairaalapalvelujen hinnaston ja liikkeenluovutussopimuksen Kaarea Oy:n kanssa. Sopimuksen mukaan Varha vastaanottaa kunnilta ja kuntayhtymiltä siirtyvän ruokapalvelutuotannon henkilökunnan ja luovuttaa henkilökunnan edelleen liikkeenluovutuksella Kaarea Oy:lle vuodenvaihteessa. Siirtyvä omaisuus, sopimukset ja siirtyvän henkilöstön määrä täsmentyvät lopullisesti 31.12.2022. Kauppahinta määräytyy siirtyvän omaisuuden perusteella. Aluehallitus hyväksyi myös ruokapalveluita koskevan palvelusopimuksen. Palvelusopimus korvaa kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueelle siirtyvät Kaarea Oy:n ruokapalveluhankintoja koskevat sopimukset sekä sopimusmuutokset.

Tulosalueiden käyttösuunnitelmat vahvistettiin

Aluehallitus vahvisti Tyks- sairaalapalvelujen, sote-palveluiden, Ikääntyneiden palveluiden, pelastuspalveluiden, konsernipalveluiden sekä järjestämisen palveluiden tulosalueiden yksityiskohtaiset käyttösuunnitelmat. Vahvistetut käyttösuunnitelmat ovat voimassa kunnes ensi vuoden alussa toimintansa aloittavat, asiasta vastaavat lautakunnat ovat ottaneet käyttösuunnitelmiin kantaa. Kokouksessa päätettiin, että tulosalueet raportoivat toiminnan ja talouden kehityksestä kuukausittain ja laajemmin vuosi neljänneksittäin osavuosikatsauksissa hallintosäännössä määritellyllä tavalla.

Pelastuspalveluille tuloaluejohtaja Helsingistä

Pelastuspalveluiden tulosaluejohtajan virkaan valittiin Vesa Halonen. Hän on ilmoittanut voivansa aloittaa helmikuun alussa 2023. Siihen asti tehtävää hoitaa Mika Viljanen. Halonen siirtyy Varsinais-Suomeen Helsingin pelastusjohtajan virasta.

Lastensuojeluun kaksi moniammatillista asiantuntijaryhmää

Varhan lastensuojelun moniammatillisen osaamisen turvaamiseksi päätettiin perustaa kaksi asiantuntijaryhmää. Molempien ryhmien puheenjohtajana toimii Sosiaalialan osaamiskeskus Oy Vasso Ab:n lastensuojelun juridinen asiantuntija. Kumpaankin ryhmään nimetään varsinainen jäsen ja varajäsen avopediatrialta, lastenpsykiatriatrialta, nuorisopsykiatrialta, lastensuojelusta, aikuispsykiatriatriasta sekä sivistyspalveluista. Ryhmään voidaan tarvittaessa kutsua esimerkiksi poliisin edustaja, lastensuojelun kokemusasiantuntija, vammaispalvelujen asiantuntija tai perheoikeudellisen yksikön edustaja. Lastensuojelun asiantuntijaryhmä avustaa sosiaalityöntekijää lapsen huostaanottoa sekä sijaishuoltoa koskevien asioiden valmistelussa ja muussa lastensuojelun toteuttamisessa. Lisäksi asiantuntijaryhmä antaa lausuntoja lastensuojelutoimenpiteitä koskevan päätöksenteon tueksi.

Muut kuin tässä mainitut päätöskohdat hyväksyttiin päätösesitysten mukaisesti.

Varsinais-Suomen aluehallituksen kokouksen 20.12.2022 esityslista.