Hyppää sisältöön
Tiedote

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen toimielinrakenne linjattu

Julkaistu 7.2.2022 09:28

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustoryhmien välisiä neuvotteluja jatkettiin perjantaina 4. helmikuuta. Neuvotteluryhmä teki linjauksen hyvinvointialueen toimielinrakenteesta ja toimielinten kokoonpanosta.

Varsinais-Suomen 79-jäseniselle aluevaltuustolle valitaan puheenjohtajan lisäksi kolme varapuheenjohtajaa. Aluehallitukseen valitaan 15 jäsentä. Lisäksi perustetaan hallituksen jäsenistä ja varajäsenistä koostuva konsernijaosto. Hallitus voi erillisellä päätöksellä perustaa muita valmistelevia toimielimiä.

– Nyt mennään hyvin yhteistyössä eteenpäin. Valmistelun näkökulmasta on tärkeää, että päätöksenteko-organisaatio on neuvoteltu. Toimielimillä on tärkeä päätöksenteko- ja seurantavastuu hyvinvointialueen valmistelun etenemisessä. Aluehallituksen työ tulee olemaan alusta alkaen tiivistahtinen, neuvotteluiden puheenjohtaja Ville Valkonen (kok.) kertoo.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle perustetaan lakisääteisen aluevaalilautakunnan ja tarkastuslautakunnan lisäksi 5 valmistelulautakuntaa. Lautakuntamalli perustuu elinkaariajatteluun. Ruotsinkielisten palveluiden ja pelastustoimen palveluiden lautakuntien lisäksi perustetaan lasten ja nuorten, työikäisten sekä ikääntyneiden palveluiden valmistelulautakunnat. Lautakuntiin valitaan kuhunkin 13 jäsentä. Näiden lisäksi asioita valmistelee tulevaisuuden, tutkimuksen ja osaamisen neuvottelukunta.

– Lautakuntarakenteen ikäkaarimalli on uusi, eikä siitä ole juuri kokemuksia kunnissa. Taustalla on tavoite palvelujen saumattomasta integraatiosta. Tässä vaiheessa puhutaan valmistelulautakunnista, sillä vasta valmistelun edetessä näemme, onko rakenne toimiva, neuvotteluiden varapuheenjohtaja Niina Alho (sd.) toteaa.

Asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi perustetaan lisäksi nuorisovaltuusto sekä vanhus-, vammais- ja monikulttuurisuusneuvostot.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen päätöksenteko-organisaatio on väliaikainen. Toimielinten toimenkuvia tarkennetaan ja uudelleenarvioidaan valmistelun perusteella.

Neuvotteluryhmän tiedote 7.2.2022