Hyppää sisältöön
Tiedote

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä haluaa ryhtiä maskien käyttöön

Julkaistu 27.7.2021 14:52, Päivitetty 27.7.2021 14:54

Tiistaina 27.7. kokoontunut Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä tiedottaa että Varsinais-Suomi jatkaa koronan kiihtymisvaiheessa. Maakunnan koordinaatioryhmä suosittelee koko alueelle tiukkaa maskisuositusta. Ryhmä näkee, että rokotuskattavuuden nousu on tällä hetkellä tehokkain tapa hillitä taudin leviämistä. Ryhmä puoltaa rokotusvälin lyhentämistä kahdeksaan viikkoon. Peruskoulut, ammatilliset oppilaitokset, lukiot ja korkeakoulut voidaan aloittaa lähiopetuksessa.

Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala kertoo koordinaatioryhmän julkaisemassa tiedotteessa, että nuoret ovat olleet todella oma-aloitteisia ja kertoneet itse omalle lähipiirilleen tartunnastaan. He ovat olleet tartunnanjäljitykselle iso apuna. Siitä kiitos heille.

– Koronatartuntojen tapausmäärät ovat kuitenkin Varsinais-Suomessa kivunneet viime vuoden marraskuun tasolle. Silloin meillä alkoi iso tartunta-aalto, joka kiihdytti epidemian leviämisvaiheeseen. Olemme vauhdilla menossa samaan suuntaan, Esa Rintala varoittaa.

Sairaala- ja tehohoidon tarve ei kuitenkaan onneksi ole kasvanut. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä alle viisi potilasta.
– Rokotetut eivät juuri ole saaneet tartuntoja eivätkä joutuneet sairaalahoitoon, Rintala sanoo.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän tiedote 27.7.2021