Hyppää sisältöön
Tiedote

Veturitallin syysnäyttelyt avataan lauantaina 3.10. klo 11

Julkaistu 14.10.2026 09:29

Pimenevän vuodenajan myötä Veturitallissa sukelletaan valotaiteen kutkuttavaan maailmaan. Salon taidemuseon ensimmäinen valotaiteeseen keskittyvä näyttely kutsuu ihmettelemään ja ihastumaan valon mahdollisuuksiin eri tekniikoin toteutettujen teosten äärellä. Visit valo esittelee suomalaisen valotaiteen moninaisuutta sekä valoa taiteen materiaalina ja välineenä.

Valo on kaiken elämän edellytys: se rytmittää päiviämme sekä toimii tunteiden ja viestien välittäjänä. Taiteen materiaalina ja tekniikkana valolla on Suomessa vuosikymmenten perinteet. Valaistustekniikan saatavuuden helpottuminen ja LED-valojen kehittyminen ovat lisänneet kiinnostusta valotaidetta ja sen esittämistä kohtaan aivan uudessa mittakaavassa.

Näyttely Visit valo esittelee laaja-alaisesti kotimaista valotaidetta niin tämän päivän tekijöiltä kuin muistoina menneiltä vuosikymmeniltäkin kokoelmalainojen kautta. Yhteensä 11 taiteilijan ja työryhmän teoksista koostuva näyttely esittelee monipuolisesti tapoja, joilla valo taipuu kuvataiteen ilmaisukeinoksi. Eino Ruutsalon, Maija Lavosen ja Helena Hietasen kaltaisten kotimaisten valotaiteen pioneerien teokset tuovat kokonaisuuteen ajallista näkökulmaa.

Valo ei jää näyttelyssä vain museosaleihin, vaan teokset levittäytyvät myös Veturitallin muihin tiloihin ja ulkopuolelle. Valotaiteilija Jere Suontaustan Peilipöllö II tervehtii museovieraita heti pääovella ja taiteilijapari Anna Alangon ja Antton Nuotion videoinstallaatioon voi uppoutua taidemuseon kahvilatilassa. Taiteilija Janne Parviainen puolestaan valtaa valomaalauksillaan museon ikkunarivistön, kaupungin valokaapit sekä museon pihapiiriin ilmestyneen vanhan pakettiauton.

Näyttelyn on kuratoinut Salon taidemuseon amanuenssi Mia Nieminen. Museovirasto on tukenut näyttelyä.

Näyttelyssä on teoksia seuraavilta taiteilijoilta:

Anna Alanko & Antton Nuotio, Petri Eskelinen, Helena Hietanen, Matti Kalkamo, Maija Lavonen, Pauliina Mäkelä, Janne Parviainen, Taneli Rautiainen, Eino Ruutsalo, Jere Suontausta ja Kirsti Taiviola.

Näyttelyyn järjestetään avoimet avajaiset perjantaina 2.10.2026 klo 15–21. Tapahtuman aikana museoon on vapaa pääsy. Samanaikaisesti Galleria Sivuraiteella avautuu muotoilija ja kuvataiteilija Sauli Suomelan näyttely LAYERS / KERROKSET. Näyttelytilojen lisäksi museon pihapiirissä on ohjelmaa ja Salon nuorisopalveluiden Metka-kahvilapiste on avoinna klo 15–20. Lisätietoja avajaistapahtumasta: www.salontaidemuseo.fi/ajankohtaista/.

—

Galleria Sivuraiteen syksyn näyttelynä nähdään muotoilijana ja kuvataiteilijana toimivan Sauli Suomelan väreillä ilottelevia teoksia, jotka ovat ottaneet inspiraatiota lasin ominaisuuksista. Teosten kerroksittain valetut värimassat, läpinäkyvät pinnat ja ympäristön heijastukset muuttavat jatkuvasti näyttelytilan ilmettä kävijöiden liikkuessa teosten keskellä. Layers / Kerrokset –näyttely havainnollistaa kiehtovalla tavalla valon ja materiaalisuuden välistä yhteyttä toimien samalla taidemuseon pääsaleissa esillä olevan laajan valotaidenäyttelyn sivujuonteena.

Sauli Suomelan väreihin perustuvan, pääosin abstraktin ilmaisukielen lähtökohtana on materiaalien ja tilojen tutkimus. Näyttelyn teokset on valmistettu valamalla erilaisten heijastavien tai valoa läpäisevien levyjen päälle kerroksittain pigmenteillä värjättyä epoksihartsia. Värien intensiteetti kertoo työvaiheiden määrästä: mitä tummempi väri, sitä useampi valukerros sitä on edeltänyt. Kehä-teoksessa taiteilija on hyödyntänyt lisäksi 3D-tulostusta ja teoksen kidemäinen pinta on tehty hyödyntämällä uusiokäyttöön otettuja lasinsirpaleita.

Salon taidemuseon näyttely on jatkoa Suomelan siirtymälle kohti tilasidonnaista, installaatiomuotoista taiteellista työskentelyä. Näyttelyn teokset kutsuvatkin museokävijät havainnoimaan uteliaasti sekä itseään että ympäristöään: pintojen läpinäkyvyys ja heijastavuus muovaa teosten ilmettä jatkuvasti ja eri kulmista ja suunnista katsottuina teosten värit sulautuvat ja kerrostuvat joka kerta uuteen sommitelmaan.

Näyttelyssä on esillä neljä teoskokonaisuutta. Sateen jälkeen -teosta (2024) lukuun ottamatta teokset ovat uusia ja tehty tätä näyttelyä varten.

Sauli Suomela (s. 1969) on helsinkiläinen muotoilija ja kuvataiteilija. Maalaus-, lasi- ja installaatiotaiteen sekä muotoilun ja suunnittelun rajapinnassa työskentelevä Suomela on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) muotoilijaksi vuonna 1998. Suomela on osallistunut lukuisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla ja hänen teoksiaan kuuluu muun muassa Valtion taideteostoimikunnan, Suomen lasimuseon ja HUSin taidekokoelmiin. Suomela toimii perustamansa Pentagon Design -yrityksen muotoilujohtajana ja hänelle on myönnetty merkittäviä alan tunnustuksia, kuten Vuoden teollinen muotoilija -arvonimi 2010 (yhdessä Arni Aromaan kanssa) ja Muotoilun valtionpalkinto 2012.

Museovirasto sekä Taide- ja kulttuurivirasto ovat tukeneet näyttelyä ja taiteilijan työskentelyä.

Näyttelyn aikaiset tapahtumat:

Sauli Suomelan taiteilijatapaaminen järjestetään taidemuseolla su 11.10. klo 14–15. Tapahtuma sisältyy museon pääsylipun hintaan.

Veturitallin syysnäyttelyt ovat avoinna 3.10.2026–3.1.2027.

—

Salon taidemuseo Veturitallli, Mariankatu 14, 24240 Salo, puh. 02-7784892. Avoinna ti–pe 10–18, la–su 11–16. Pääsymaksu 10/7€, Museokortti, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.