Vuoden 2022 Salon seppä on Timo A. Aalto
Julkaistu 9.6.2022 18:00Salon seppä Kulttuurikumppanien ideoima, vuonna 2020 ensimmäistä kertaa jaettu tunnustus salolaisen kulttuurin hyväksi tehdystä työstä. Tunnustuksen voi saada yhdistys, ryhmä tai henkilö, joka on vaikuttanut paikalliseen taide- ja kulttuurielämään. Pitkäjänteisen kulttuurityön tekijä Pertti Falkstedt sai ensimmäisen Salon seppä -tunnustuksen vuonna 2020. Toisena Salon Seppänä palkittiin vuonna 2021 Salon iltatorien voimanainen Tarja Hiltunen.
Vuonna 2022 Kulttuurikumppanit valitsivat yhteensä kuusi ehdokasta. Monipuoliseen ehdokaskaartiin lukeutuivat valo- ja tilasuunnittelija, valotaiteilija Timo A. Aalto, musiikin opettaja, SaloJazzin toiminnanjohtaja ja kulttuurin moniottelija Marko Heikura, monipuolinen kulttuuriaktiivi, toimittaja ja kirjailija Veli-Matti Henttonen, yrittäjä, EtnoSalo ry:n ja Taiteiden Yän primus motor Sanna Jousi, musiikin, kuvan ja tekstin vapaaottelija, musiikin maisteri ja SALONki-orkesterin taiteellinen johtaja Janne Kuusinen ja kuvataiteilija, muusikko Sampsa Sarparanta.
Vuoden 2022 Salon Seppä on Timo A. Aalto
Salolaisille kulttuuri- ja taideyhdistyksille suunnattu äänestys oli avoinna 20.-31.5.2022. Annettujen äänten perusteella, tämän vuoden Salon sepäksi valittiin Timo A. Aalto (s. 1973). Aalto on valmistanut teatteritaiteen maisteriksi ja valosuunnittelijaksi vuonna 2013 Taideyliopistosta.
Aallon tie valojen ja äänien pariin alkoi “rokkikeikoilla ja diskoissa värivalojen vilkuttelusta”. Alkuaikojen teatterikeikkoihin lukeutuvat mm. Kiskon Makasiiniteatteri ja Vaskiolla Hannele Saaren (os. Laine) ohjaama näytelmä Pikku Pietarin piha parisenkymmentävuotta sitten. Sittemmin Aalto on tehnyt valosuunnittelua useisiin kymmeniin draamatuotantoihin. Merkittävimpänä töinään hän pitää Pauliina Saloniuksen ohjaamia Peer Gynt ja musikaali Jekyll & Hyde sekä musiikkinäytelmää Badding, Arto Lindholmin ohjaamana.
Jo opiskeluajoista lähtien on valotyöskentelyn rinnalla kulkenut tilasuunnittelu – kulkevathan valolliset ja tilalliset ratkaisut usein käsi kädessä! Suurimmat onnistumiset lavastuksessa ovat Aallon mukaan tulleet Peter Nybergin ohjaamissa Myrskyluodon Maija sekä Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -musikaaleissa Vuohensaaressa. Erityistä oivaltamisen riemua ja ylpeyttä hän kokee myös viime kesän Salon teatterin Äidinmaa-produktion lavastuksesta.
Valotaiteen parissa Aalto aloitti vuonna 2009, ensin Salossa ja myöhemmin myös vierailevana taiteilijana ulkomailla. Yhdessä Taija-Leena Jokilehdon he ovat tehneet kolmena viime vuonna valo- ja tekstiilitaidetta Teijon Kansallispuistoon, jatkoa seuraa tulevana talvena tällä kertaa kuitenkin kaupungin keskustassa.
Oman työskentelyn lisäksi Aalto toimii esitys- ja teatteritekniikan opettajana Keski-Uudellamaalla Keudassa. Opettajana hän pääsee jakamaan osaamistaan tulevaisuuden esitystekniikan osaajille. Vaikka kaksi viimeistä vuotta ovat olleet alalle erittäin vaikeita, on Aallosta hienoa nähdä kasvavaa osaamista ja innostusta tapahtuma-alaan. Uusista tekijöistä kasvaa motivoituneita esitystekniikan ammattilaisia!
Lisätiedot:
Kulttuurikumppanit onnittelee ja kiittää sekä Timoa että kaikki vuoden 2022 seppäehdokkaita loistavasta, ansiokkaasta työstä salolaisen kulttuurin hyväksi!
- Kulttuurikumppanit pj Anne Nenonen, p. 0405016486, anenonen@yahoo.co.uk
- Kulttuurikumppanit sihteeri Suvi Aarnio, p. 044 778 4982, suvi.aarnio@salo.fi
- Timo A. Aalto, https://www.facebook.com/timoaaaltoartoflight