Hyppää sisältöön
Tiedote

Wilma Murron kultajuhlat Salon torilla 17.9.

Julkaistu 8.9.2022 10:00

Salon kaupunki juhlistaa Wilma Murron seiväshypyn Euroopan mestaruutta Salon torilla lauantaina 17.9. klo 12.00 alkaen.

Kultajuhlan aloittavat Salon musiikkiopiston oppilaat fanfaareilla ja puhallinmusiikilla. Wilma Murtoa ja hänen valmentajaansa Jarno Koivusta torin esiintymislavalla haastattelee taiteilija Antti Ketonen. Lavalla haastatellaan myös Wilma Murron kasvattajaseuran Kuusjoen Humun sekä nykyisen seuran Salon Vilppaan edustajia Minna Vehmasto-Sulanderia ja Maija Haartela-Vuorta.

Kaupungin lahjasekin Euroopan mestarille ojentavat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Tamminen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saku Nikkanen ja kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen.

Lisäksi Wilmalle luovutetaan onnittelukirja, johon kaupunkilaiset voivat käydä kirjoittamassa onnittelut etukäteen Salon kaupungintalolla (Tehdaskatu 2) maanantaista torstaihin klo 8.00–16.00 ja perjantaisin klo 8.00–14.45.

Salon kaupunginlahjasekin lisäksi Wilma Murrolle ojennetaan lavalla huomionosoitukset sekä Salon Vilppaan että keskeisten yhteistyökumppaneiden toimesta.
Virallisen osuuden jälkeen lavalla esiintyy Antti Ketonen ja esityksen aikana Wilma Murto jakaa fanikortteja lavan edessä.

Salon kaupunki järjestää torilla myös kahvitarjoilun tuhannelle hengelle. Kahvi- ja mehutarjoilusta vastaa Salon Torikaffe ja Wilman kunniaksi suunnitellut juhlaleivonnaiset tulevat paikallisesta Kuiron Leipomosta. Kahvitarjoilu alkaa klo 12.00.

 

Tervetuloa!